"Yksityinen tiedustelutoimisto, vai niin?" mutisi hän. "Hm — toisilla ja selvemmillä sanoilla lausuttuna: yksityisetsivä. Jos hän on se mies, Styler —"
"Hän on joka tapauksessa se mies, jota kreikkalainen osoitti", vahtasi Styler. "Näin hänen menevän yläkertaan, näin hänen kiertävän kaasulamppunsa palamaan, näin hänen varjonsa ikkunaverholla. Eikä toisessa kerroksessa kadun puolella ole muita — siis luulen, että hän on Francis Milhirst — mikä mies hän sitten lieneekin."
"Jos hän on yksityisetsivä", virkkoi Smith epäilevänä, "tuntuu —"
Äkkiä Styler veti isäntäänsä vielä syvemmälle sen oven varjoon, jossa he seisoivat.
"Pysytelkää taempana!" supatti hän. "Kääntykää oveen päin!"
Koneellisesti Smith totteli näitä jyrkkiä määräyksiä, ja samassa kiiti auto heidän ohitseen, hidasti vauhtiaan ja pysähtyi lähelle sen talon ovea, josta Styler oli juuri äsken tullut. Pian heltisi ote, jonka Styler oli kouraissut hänen käsivarrestaan, ja hän tunsi sihteerin kääntävän häntä ympäri.
"Katsokaahan!" mutisi Styler. "Näettekö?"
Varovasti Smith pilkisti ovenpielen takaa. Hän näki kolmen miehen laskeutuvan autosta ja menevän käytävän poikki samaan taloon, johon Stylerin vainuama kookas mies oli mennyt. Mutta hänen näkönsä ei ollut kovinkaan hyvä hämärässä, ja hän ravisti päätään.
"Näin kolme hahmoa, mutta sen enempää en erottanut", valitti hän.
"Näittekö te — jonkun, jonka tunsitte?"
Styler ei vastannut mitään vähään aikaan. Hän tarkasti autoa. Liveripukuinen ohjaaja oli laskeutunut avaamaan ovea miehille, jotka olivat äsken menneet taloon — nyt hän pamautti sen jälleen kiinni, nousi omalle istuimelleen ja ajoi Wells-kadun kulmaan. Styler veti esimiehensä takaisin katukäytävälle.