"Ei minunkaan tarkoitukseni ole kadottaa heitä näkyvistämme", vastasi Smith, "etenkin kun majuri Esmondhaugh ja Septimus Philcox selvästikin ovat jollakin tavoin liittoutuneet. Ilmeisesti he eivät aio viipyä kauan — onhan auto odottamassa."
Styler katsahti autoon päin; hänen katsoessaan ohjaaja käänsi sen ympäri ja ajoi katua myöten takaisin sen talon kohdalle, jossa valo paloi. Siihen hän seisautti vaunun, ja Styler viittasi Smithille ja lähti astelemaan poispäin.
"Meidän ei tarvitse näyttää itseämme tuolle ohjaajalle", virkkoi hän. "Meidän olisi parasta erota. Pitäkää te silmällä tämän kadun Regent-kadun puolista päätä! Minä pujahdan vähän ajan kuluttua takaisin vahtimaan tätä autoa — varmasti he tulevat siihen ennemmin tai myöhemmin."
"On parempikin suunnitelma", pani Smith vastaan. "Minä menen kadun päähän, etsin vuokra-auton ja pidän sen valmiina. Sillä he lähtevät tuossa autossa, ja meidän on seurattava heitä."
"Entä — se mies!" intti Styler. "Se mies, jota vainusin — Milhirst, jos se on hänen nimensä. Häntähän me olemme ajamassa takaa."
"Minun luullakseni", selitti Smith, "saatte nähdä hänen lähtevän toisten mukaan. Jollei hän sitä tee — sitten voimme päättää, miten menetellä. Mutta minä uskon hänen lähtevän — ja luulenpa arvaavani, minne he ajavat! Pitäkää te siis silmällä, mitä täällä tapahtuu, Styler, sillä aikaa kun minä noudan auton valmiiksi. Jos he lähtevät, niin juoskaa tuonne kadun yläpäähän! Kulmassa tapaatte minut."
Sihteeri nyökkäsi, pyörähti ympäri ja lähti astelemaan takaisin päin Margaret-katua pitkin huolettoman vetelehtijän tapaan. Näennäisesti hän ei katsellut mitään eikä nähnyt mitään, mutta koko ajan hän tähyili valaistua ikkunaa ja ovella odottavaa autoa. Silloin tällöin lipui varjo ikkunan kaihtimen ohitse; useammin kuin kerran Styler tunsi sen muodon. Siinä huoneessa oli epäilemättä tuo omituisesti yhtynyt kolmikko, joka oli tullut tapaamaan salaperäistä neljättä. Ja alhaalla katukivityksellä luki autonohjaaja sanomalehteä autonlyhtyjen valossa, odotellen huolettomana.
Äkkiä sammui valo toisessa kerroksessa. Kadun vastaisella puolella peräytyi Styler lähimpään pimentoon tähyämään. Pian hän näki miesten laskeutuvan portaita himmeästi valaistuun eteiseen; sitten kaksoisovi sysättiin auki, ja he tulivat näkyviin. Styler oli pelkkänä silmänä ja laski. Yksi — kaksi — kolme — neljä! Kaikki siis — ja kaikki nousivat autoon.
Juuri silloin oli kadulla hyvin hiljaista; auton oven läjähdys kuulosti räjähdykseltä. Ja Styler, jonka korva oli yhtä tarkka kuin silmäkin, erotti selvästi kimakan, käskevän äänen ohjaajalle lausuman määräyksen.
"Wilson — ajakaa suoraan New Scotland Yardiin!"