XXXI
KOPUTUS OVELLE
Kun Hextall lähti ajamaan etsivän seurassa, tuntui hänestä, ikäänkuin kaikki olisi ollut hukassa. Hän oli jo oppinut käsittämään, kuinka painavia todistuksia Paquitaa vastaan voitiin esittää; hän tiesi kuinka voittamattoman tylsiä valamiehet — ja parasaikeisetkin tuomarit — saattavat olla; hän aavisti, että joka tapauksessa olisi heillä kaikilla odotettavissa ikävyyksiä, herjauksia, katkeria kärsimyksiä. Paquita vangittuna — Paquita raahattuna viranomaisten kuulusteltavaksi — Paquita heitettynä johonkin kammottavaan pidätyskoppiin — Paquita tutkittavana ja tuomittavana muodikkaiden naispuolisten pilkkaajien ja vampyyrien nähden — uh! se oli liian kamalaa ajateltavaksi. Vastoin tahtoaankin hän ähkyi ääneen. Seuraavalla hetkellä hän pyörähti jyrkästi ja harmistuneesti seuralaisensa puoleen, sillä etsivä oli nauranut — nauranut hiljaa, mutta eittämättä nauranut.
"Ei mitään pahaa, tohtori Hextall!" ehätti toinen tyynnyttämään. "Suonette minulle anteeksi — omat ajatukseni. Ja nyt, sir, kun olemme päässeet eroon ylen hoppuisesta ystävästänne, seisauttanette ajurin, jotta voimme laskeutua maahan ja haastella hiukan rauhallisesti. Herra Smith on hiukan — hätäinen."
Kovin ällistyneenä tästä uudesta käänteestä, pysäytti Hextall ajurin Harley-kadun kulmassa, painoi kuskin käteen rahakolikon laskeutuessaan maahan ja kääntyi maltittomana etsivän puoleen. "Mitä tarkoitatte?" huudahti hän. "Millä tavoin — hätäinen?"
"Tarkoitan", vastasi etsivä tyynesti, "että tällainen hoppu on ihan tarpeeton. Herra Smith ei ymmärrä näitä asioita yhtä hyvin kuin minä, ja hän joudutti meidät ajurinvaunuihin ja matkaan sallimatta minun puhua. Jos meikäläiset päättävät pidättää neiti Tressin tänä iltana, ei se missään nimessä tapahdu tuntiin tai pariin — nähkääs. Asianlaita on niin, että — määräys on minun taskussani."
"Teidän taskussanne?" jupisi Hextall. "Teillä on — ase?"
"Se on ollut minulla aamusta saakka", vastasi etsivä. "Ja — siinäpä se! Ja ennenkuin teen sillä mitään, menen käymään päämajassa kertomassa tänä iltana saamani tiedot. Jotakin siitä sukeutuu, tohtori — varmasti! Näittehän minun puhuttelevan muuatta miestä, kun olimme Café Noirin edustalla? No niin, hän oli yksi miehiäni ja pitää nyt silmällä sitä miekkosta, josta kreikkalainen nuori herra meille kertoi — herra Smith sihteereineen saattavat hoitaa asian oikein hyvin, mutta minä tahtoisin olla varma. Se tuntematon on siis kaksinkertaisen tarkkailun alainen, ja mihin hän tänä iltana menneekin, seurataan häntä varmasti. Ja kuten sanoin, ennenkuin teen mitään, käyn osastolla. Ja niin ollen —"
Hän pysähtyi ja katsoi Hextalliin kasvoillaan hymy, joka oli hyvin läheisesti silmäniskun luontoinen. Ja Hextall tuijotti häneen ihmeissään.
"Nähkääs", jatkoi etsivä pian, "minä en mieskohtaisesti usko neiti Tressiä syylliseksi — en uskokaan! Se on kaikki pötyä — siitä huolimatta, mitä renki ja kamaripalvelija ovat kertoneet. Mutta minähän olen vain välikappale. Sittenkin, kuten jo mainitsin, on vangitsemismääräys uskottu minulle käytettäväksi harkintani mukaan — se mies, joka äsken minua puhutteli, ei tietänyt sitä eikä kaikkia muita puuhiani — enkä aio panna sitä toimeen, ennenkuin olen päämajassa kertonut tästä uudesta käänteestä. Ja niin ollen —"