"New Scotland Yardiin. Kuulin keikarinnäköisen miehen antavan määräyksen ohjaajalle. He menivät kaikki — Esmondhaugh, Pegge, nuori teikari ja se mies, jota seurasimme — Milhirst, kuten otaksun hänen nimensä olevan. Ja sanonpa teille, miten on asia, herra Smith", jatkoi Styler, äkillisen, synkän päättäväisen purkauksen vallassa. "Minun luullakseni me olemme hävinneet!"
"Hävinneet?" kummasteli Smith. "Miten? Mitä tarkoitatte?"
"Hävinneet!" toisti Styler entistä synkempänä. "Tulimmaista! Keittomme on sotkettu. Jalansijamme on rikottu. Olemme käyttäytyneet kuin sylilapset tai sokeat hevoset! Sitä minä ajattelen."
Smith vilkaisi tuskaisesti odottavaan ajuriin ja sitten sihteeriinsä.
"Jos puhuisitte selvästi, niin ymmärtäisin, mitä tarkoitatte", murahti hän äreästi. "Mitä ihmettä oikein tarkoitatte, mies?"
"Sitä, mitä sanon — kielenkäyttöni on vain hiukan — miten sitä nimitetään? — kuvaannollista", vastasi Styler.
"Tarkoitan, että joku — luultavasti tämä Milhirst — korjaa tulokset nenämme editse. Mitä tarkoittaa kaikki tämä — tämä majuri Esmondhaughin, vanhan Pegge-Philcoxin ja kolmannen tuntemattoman miekkosen kohtaus yksityisetsivän toimistossa? Ja he kaikki sitten etsivän poliisin päämajaan! Niin — hän on viekas veitikka, tämä majuri — hän on tehnyt minulle kepposen! Minusta tuntui, että hän loi minuun kummallisen katseen, kun eilenillalla tapasin hänet rouva Rentonin luona — niin kyllä! Asia on niin, herra Smith, että joku on tehnyt myyräntyötä, puuhaillut maan alla. En ole vedonlyöjä", lopetti Styler juhlallisesti, "mutta jos olisin, panisin kaikki säästöni vetoon siitä, että nämä veitikat ovat saaneet murhat selville ja menneet etsivään osastoon tekemään niistä selkoa! Ja me olemme — hävinneet!"
Smith ei vastannut mitään. Hänelle alkoi selvitä, että hänen sihteerinsä sanoissa oli paljon perää — nämä liikkeet olivat todellakin tavattomia. Hän asteli kadunkulmauksessa minuutin tai pari syvissä mietteissä.
"Kas niin!" huudahti hän äkkiä. "Tunnemme siellä erään miehen, joka ilmaisee meille, mitä on tekeillä. Tulkaa, Styler, me menemme heidän jälessään."
Hän työnsi Stylerin vaunuihin, käski ajurin seisauttaa Whitehallissa ja ähkäisi vaipuessaan istumaan soppeen ja pamauttaessaan oven kiinni.