"No niin, todellakin, herra Styler", vastasi majuri Esmondhaugh varsin suopeasti. "Tosiaankin — toivoisin voivani, ymmärrättehän, mutta sitten, nähkääs, minun ei pitäisi, tiedättehän. Hm. Minä — ammattisalaisuus, käsitättehän, hm. Mutta sanonpa teille", huudahti hän äkkiä iloisena kuten sellainen mies, jonka äly ei ole juuri säkenöivä ja joka saa harvinaisen mielijohteen, "sanonpa teille erään seikan, nähkääs — ajattelen, että jos — niin — jos käytte ystävänne, tohtori Hextallin luona pian, kuulette jotakin — niin, jotakin varsin, niin kyllä, varsin tärkeätä, käsitättehän! Ikävä, etten voi viipyä, herra Smith — minulla on kauhean kiireellinen kohtaus, ja nyt olen jo myöhästynyt."
Nyökättyään hymyillen hän asteli kiireesti edelleen, ja Smith ja Styler jäivät katselemaan toisiansa. Sitten hekin lähtivät liikkeelle ja palasivat Whitehalliin. "Hänen käytöksestään päättäen en uskoisi, että hänellä olisi ollut kovinkaan paljoa ilmaistavaa", huomautti Smith. "Mitä te arvelette, Styler?"
"Minä arvelen — noustaan tuon ajurin vaunuihin ja ajetaan tohtorin asunnolle, sir", ehdotti Styler. "Majuri Esmondhaughia ei mielestäni juuri voi pitää mielikuvitukseltaan voimakkaana herrasmiehenä ja jos hän sanoo, että Hextallin luona kuulemme jotakin, niin kuulemme myöskin."
Heidän saapuessaan Hextallin asunnolle ei siinä ulkoapäin ollut mitään nähtävää; ei myöskään Queen-Anne-kadulla ollut mitään erikoista heidän ajaessaan siitä ohitse. Styler oli katsahtanut Tressien huoneiston valaistuihin ikkunoihin ja kadulle avautuvaan yhteiseen oveen — kummassakaan ei ollut näkynyt mitään tavatonta. Eikä Hextallin sisäkön käytös ollut lainkaan tavallisuudesta poikkeava, kun hän päästi heidät sisälle.
"Tohtori Hextall ei ole palannut, sitten kun hän lähti teidän seurassanne", ilmoitti hän. "Tahdotteko tulla sisälle odottamaan? En tiedä, mihin aikaan hän tulee kotiin. Ne ulkomaalaiset nuoret herrat olivat täällä äsken, mutta he lähtivät jälleen pois."
"No, me odotamme", vastasi Smith. "Tohtori Hextall ei voi viipyä kauan."
Tuntien talon hyvin Smith meni edellä ruokasaliin. Vain vähän toista tuntia sitten he olivat kaikki lähteneet sieltä Demetriadin saavuttua uutisineen, ja tuolit, joissa he olivat istuneet, olivat yhäti samoissa asennoissa, joihin he olivat ne jättäneet. Pieneen sisähuoneeseen vievän parioven toinen puolisko oli auki, ja siellä sisällä oli hoitajatar Palliser lamppu kädessä koluamassa hyllyjä ja kirjakaappeja. Kuultuaan heidän saapuvan hän katsahti isompaan huoneeseen.
"Herra Smith, toivoisin teidän ja herra Stylerin auttavan minua etsimään erästä esinettä. Tohtori Hextall lähetti herra Tressin asunnosta minut noutamaan pientä koteloa, jonka hän vakuutti olevan tuolla kaapissa. Mutta sitä ei siellä ole, ja nyt etsin sitä; luultavasti hän tarvitsee sitä välttämättä."
"Onko tohtori Hextall siis siellä?" kysyi Smith, astuen huoneeseen.
"Onko hän ollut siellä kauan?"
"Hän on siellä neiti Tressin seurassa", vastasi sairaanhoitajatar. "Hän saapui neidin ollessa paneutumaisillaan makuulle. Varmastikin hän tarvitsee tätä koteloa jotakin erityistä tarvetta varten, ja hän sanoi minun löytävän sen jostakin muualta, jollei se olisi siellä, missä hän arveli. Herra Styler — ettekö katsoisi, onko se tuossa komerossa?"