Smith, joka silmäili ympärilleen välinpitämättömästi eikä ollut erikoisen innostunut etsimään, kuuli äkkiä askelia eteishallista. Sitten hän erotti Hextallin äänen.
Hän vilkaisi Styleriin, meni ruokasaliin ja sulki parioven jälkeensä. Ja hänen työntäessään sitä kiinni avautui eteishallista tuova ovi, ja saliin astui Hextall kalpeana, sekavannäköisenä, mutta ilmeisesti omituisen tarmon puuskan vallassa. Hänen jälessään seurasi tyynesti kolme miestä — Margaret-kadun kookas mies ja ne miehet, joiden seurassa hän oli lähtenyt ajamaan New Scotland Yardista.
Äkkiä Smithistä tuntui kuin hänen jalkansa olisivat tarttuneet mattoon, jolla hän seisoi. Hän töllisteli Hextalliin suu auki. Ja Hextall sai kahdesti kostuttaa huuliaan kielensä kärjellä, ennenkuin pystyi puhumaan. Sittenkin hänen äänensä oli kuiva ja käheä.
"Sairaanhoitajatar", kuiskasi hän. "Onko hän täällä?"
Entistä enemmän ihmeissään Smith kohotti kättään ja osoitti sormellaan perähuoneeseen. Hextall nyökkäsi, katsahti takanaan oleviin miehiin ja ikäänkuin päätettyään tehdä ankaran ponnistuksen kiskaisi oven äkkiä auki.
"Hoitajatar!" lausui hän, pakottaen äänensä rauhalliseksi. "Tulkaa tänne, olkaa hyvä!"
Neiti Palliser tuli huoneesta suoraan mieskolmikon keskelle. Ja sitten
Smith näki ja käsitti kaikki, ja myöskin komeron hyllyjä penkonut
Styler kääntyi katsomaan, näki ja ymmärsi.
Myöskin nainen ymmärsi. Ja nopeasti kuin pelästynyt käärme sujahti hänen oikea kätensä hoitajatarpuvun sivutaskuun. Mutta poliisinsilmät olivat kerkeät näkemään ja poliisinkädet vikkelät toimimaan, ja ennenkuin Smith ennätti hievahtaakaan, kuuli hän kilahduksen, näki jotakin kirkasta välähtävän ja arvasi lain kouran taaskin tarttuneen — mihin?
Hetkisen ajan Smith sitten näki vastauksen tähän kysymykseen, kun naisen julkeat, kostonhimoiset silmät uhkuivat ruumiillistunutta pirullisuutta ja ilkeyttä. Hoitajatar Palliser oikaisihe ja purskahti nauramaan; ja ainakin kaksi miestä, jotka kuulivat sen naurun, tunsivat näkevänsä siitä unta ja hikoilevansa pelosta unissaan — eivät ainoastaan kerran, vaan monesti vastaisuudessa.
"Te kirotut!" sähähti hoitajatar Palliser, kiristellen hampaitaan. "Olkaa kirottuja kaikki tyyni! Mutta vähätpä siitä! Ette kykene riistämään minulta sitä tyydytystä, jonka heidän surmaamisensa minulle tuotti."