XXXIII
SELVITYS
Ennenkuin Smith ennätti tointua ällistyksestään, olivat etsivät kiidättäneet hoitajatar Palliserin huoneesta ja koko talosta, ja vasta kuultuaan ulko-oven sulkeutuvan hän sai puhelahjansa takaisin.
"Hoitajatar Palliser!" huudahti hän. "Luotetuimpia apulaisiani!
Syytettynä murhasta! Mahdotonta! Siinä täytyy olla suuri erehdys!"
Hän kääntyi Hextallin puoleen kiukkuisena ja harmissaan. Mutta Hextall, joka oli vieläkin hyvin kalpea ja pyyhki hermostuneesti otsaansa, pudisti päätään ja osoitti kookasta miestä, joka oli pysytellyt takalistolla ja silmäili nyt Smithiä miettivästi.
"Kysy — häneltä!" kehoitti Hextall. "Minä — minä olen yhtä hämmästynyt kuin sinäkin. Ja minä olen — järkytetty. Emmekö — emmekö ota ryyppyä?"
Hän astui epävakaisesti tarjoilupöydän luokse, mutta sinne päästyään hän nojasi sitä vastaan ja kääntyi Stylerin puoleen, hymyillen heikosti.
"Kuulkaahan. Styler! Tulkaa te — ottamaan meille — konjakkia!" kutsui hän. "Hyvä Jumala! Kylläpä sain iskun!"
"Iskun!" huudahti Smith. "Niinpä kai." Hän pyörähti kookkaaseen mieheen päin. "Te siis tunnette koko jutun, niinkö? No niin, eikö teidän sopisi kertoa meillekin? Väitättekö tosissanne, että hoitajatar Palliser surmasi Kestevenin — ja neiti Brockin? Mahdotonta!"
Mies istuutui lähimpään tuoliin ja katseli Smithiä silmissään hyvin merkitsevä ilme.