"Antaisin mitä tahansa, jos saisin tietää kuka on Kesteven!" hän huudahti. "Mitä toiseen kysymykseenne tulee — niin hän aivan yksinkertaisesti on saanut Darrellin valtoihinsa, siinä kaikki. Ainoastaan saanut hänet valtoihinsa — ja menettelee nyt hänen kanssaan niin kuin haluaa. Ja hänen vaikutuksensa on paha — paha — paha!"
"Ehkäpä teette parhaiten, jos kerrotte minulle, kuinka hän on saanut veljenne valtoihinsa", esitti Hextall. Hän näki, että tyttö halusi puhua ja että hänen täytyi puhua, joten hän huomasi parhaaksi sallia sen tapahtua hänen mielensä kevennykseksi. Tosin tämä ei kuulunut hänelle, mutta hän käsitti, että ellei tyttö saanut keventää mieltään, niin hän rasittuisi kuumeiseksi. "Tunsiko veljenne herra Kestevenin ennen Englantiin saapumistanne?" hän kysyi. "Tahi onko hän äskeinen tuttavuus?"
"Minä kerron teille kaikki", sanoi tyttö odottamattoman kiihkeästi. "Sitähän varten minä tulinkin — minä olisin raivostunut, tahi minulle olisi tapahtunut jotakin muuta, maatessani tuolla innoittavassa huoneustossa, Darrellin ollessa poissa ja ainoastaan tuo hoitajatar nähtävänä. Sitäpaitsi minä tiesin voivani luottaa teihin — saavuttuanne eilisiltana minä tarkastin teidät hyvin. Minä luulen — minä luulen, että te olette ensimmäinen mies — mies! — jonka olen nähnyt Englantiin saavuttuani".
"Sitä minä en totisesti usko!" virkkoi Hextall yrmeästi hymyillen. "Toivokaamme teidän erehtyneen. Mutta nyt kertokaa minulle — mitä hyvänsä se lieneekin. Koska tämä kaikki on kovin tavatonta, enkä minä halua, että puhuisitte liiaksi — teidän pitäisi jo olla vuoteessa ja sikeässä unessa."
"Vuoteessa oleminen on minulle viimeaikoina merkinnyt koko yön makaamista valveilla", hän sanoi. "Ajatellen ja ajatellen, tiedättehän? No niin — mutta, nähkääs, te ette vielä tiedä mitään meistä. Meitä on kolme — Darrel ja minä sekä meidän pieni veljemme, Ronald — hän on vain seitsemän vuoden ikäinen. Englannissa emme ole olleet ennenkuin saavuimme tänne kahdeksan kuukautta sitten — se oli viime syyskuussa. Nähkääs, meidän isämme oli karjakartanon omistaja Etelä-Amerikassa — Argentinassa. Hän meni naimisiin espanjattaren kanssa — se selittää, mistä johtuu nimeni Paquita; se oli äitinikin nimi. Hän kuoli Ronaldin ollessa noin kahden vuoden ikäinen. Kolme vuotta myöhemmin kuoli sitten isäni, jonka jälkeen Darrell, vaikka hän olikin vasta poikanen, ryhtyi hoitamaan tilaa. Nähtävästi eivät asiat oikein luonnistuneet, koskapa me rupesimme tulemaan melkoisen köyhiksi — siellä vain ei ole köyhänä oleminen niin hirmuista kuin täällä Englannissa. Ja sitte — viime vuonna — me tulimme, oh, hirmuisen rikkaiksi! James-setä, jota emme olleet koskaan nähneet, kuoli ja jätti meille kaikki rahansa ja paikan, missä me nyt asumme — Lynne Courtin, Surreyssä. Niinpä me tulimme kotiin — ja nyt minä toivon, että olisimme pysyneet estanciallamme kuinka köyhinä hyvänsä, koskapa silloin Darrel ei olisi kohdannut Kesteveniä!"
"Missä hän tämän kohtasi — ja milloin?" kysyi Hextall pakotettuna johtamaan keskustelua.
"Minä en tiedä missä — mutta se tapahtui pian saavuttuamme. Nähkääs, James-setä, joka oli eläessään mahtava kauppias Lontoossa, jätti puolet rahoistaan ja Lynne Courtin Darrellille ja toisen puolen minulle ja Ronaldille. Asetuttuamme Lynne Courtiin käväisi Darrell usein Lontoossa, ja luullakseni hän silloin kohtasi Kestevenin jossakin. Kaikissa tapauksissa rupesi Kesteven käymään Lynne Courtissa jo aikoja ennen joulua, ja sitten hän ja Darrell olivat aina yhdessä, matkustellen kilpa-ajotilaisuuksissa ja kaupungissa, ja kuljettivat kartanoon inhoittavia ihmisiä — samanlaisia kuin nekin, jotka näitte viime yönä — ihmisiä jotka joivat ja pelasivat, ja oh — minä en kehtaa kertoakaan kaikkea! Ja sitten Kesteven houkutteli Darrellin vuokraamaan tuon huoneuston, että hänellä olisi asunto myöskin kaupungissa — ja siitä, mitä siellä harjoitetaan, on teillä oman huomionne perusteella riittävä käsitys. Ja vaikka Kesteven ei itse juo — luullakseni se osoittaa minkälainen harkitseva piru hän on! — niin olen vakuutettu, että hän on rohkaissut Darrellia sillä tiellä, ja minä tiedän hänen saavan rahoja veljeltäni ja hän seisoo sivussa kun toiset, luullakseni hänen liittolaisensa, ottavat. Te ymmärrätte, niinhän? Ah, minun sydämeni on murtunut! Eilisiltana minä saavuin kaupunkiin, koska tahdoin tietää mitä tapahtui tuossa inhoittavassa huoneustossa, ja kun he luulivat minun menneen vuoteeseen, pidinkin silmällä, heitä, joten olen varma, että Darrellia petkutettiin. Petkutettiin! — tietysti, häntä on petkutettu joka päivä — häneltä tullaan petkuttamaan joka ainoa penni — minkä hän omistaa!"
"Katsokaahan nyt", sanoi Hextall. "Luullakseni ette pahastu, jos minä teen teille muutaman kysymyksen. Kuinka paljon rahaa teidän setänne jätti veljellenne?"
"Hän jätti Darrellille noin puoli miljoonaa ja saman verran jaettavaksi minun ja Ronaldin välillä", vastasi Paquita tyynesti ja välinpitämättömästi. "Mutta Darrell omistaa myös Lynne Courtin, joka on kaunis paikka — rakennus, maa, puisto ja suuri viljelystila."
"Onko teidän veljenne kaiken tuon ehdoton omistaja?" kysyi Hextall. "Minä tarkoitan — ettei sitä ole jätetty ainoastaan hänen hoidettavakseen?"