"On, kaikki on Darrellin, joka penni ja joka hehtaari", hän vastasi.
"Lakimiehet ilmoittivat sen minulle — he sanoivat, että hän saisi
sillä tehdä mitä vain halusi. Näettekö, minä kävin heille valittamassa
Kestevenistä."

"Ah! Ja mitä he sanoivat?" kysyi Hextall.

"Luulenpa heidän olleen epähienoja. He nauroivat; he olivat tylynnäköisiä miehiä. He sanoivat, että kun Darrell on täysi-ikäinen ja omaisuus on hänen omansa, niin ei kukaan voinut sekaantua hänen asioihinsa. Eräs heistä sanoi myös, ettei ollut syytä pelkoon — Darrell kyllä vakiintuisi. Mutta — hän ei vakiinnu."

Hextall huomasi vastassaan saman vaikeuden, minkä lakimiehet olivat nähneet. Kun Darrell Tress oli täysi-ikäinen ja rahojensa ja maansa ehdoton omistaja, niin ei kukaan voinut sekaantua.

"Ilmoititteko heille käsityksenne Kestevenistä?" hän kysyi.

"Kyllä minä sen tein. He nauroivat uudelleen ja puhuivat jotakin haukoista ja kyyhkysistä, jota minä en ymmärtänyt — kuinka minä olisin voinutkaan ymmärtää, mitään tietämättä? Eräs heistä, joka oli hieman ystävällisempi, sanoi minulle, että nuoret miehet, päästyään rahoihin käsiksi, olivat aina hieman villejä, ja neuvoi minua koettamaan siveellistä painostusta, kuten hän sitä nimitti. Niinkuin minä tietäisin mikä siveellinen painostus on!"

"Hän tarkoitti — teidän on puhuttava veljellenne, mitä hänen rauhaansa sopii", selitti Hextall.

"Minä olen puhunut hänelle siitä! Minä olen ollut sisar, äiti, isoäiti, täti ja serkku hänelle. Tänäänkin minä puhuin hänelle — minä olen pyytänyt ja rukoillut häntä olemaan hyvä poika ja hylkäämään juopottelun ja pelin sekä potkaisemaan Kestevenin ulos ovesta — mutta siitä ei ole ollut vielä mitään tulosta. Hän kuuntelee ja joskus lupaa ja itkee silloin tällöin, ja sitten Kesteven saapi hänet taas jollakin uudella pirullisuudella valtoihinsa, jolloin hän lankeaa takaisin pahuuteen. Näettehän tänään! — nytkin hän taas on tipotiessään. Minä tiesin, ettei hän jaksaisi olla suljettuna sairaan sisaren ja kahden hoitajattaren seuraan, hän on mennyt, Kestevenin luokse tietysti. Ah! — minä toivon, että olisin ampunut Kestevenin kuusi kuukautta sitten! Kerran minulla oli siihen tilaisuus — eikä kukaan olisi siitä saanut milloinkaan vihiä."

Hextall, joka oli ajatuksissaan tuijottanut tuleen, kääntyi vieraaseensa päin hätkähtäen hämmästyksestä.

"Lörpötystä!" hän sanoi terävästi. "Te ette tarkoita mitä sanotte!"