Hextall tuijotti häneen — tuijotti, kunnes tunsi vajoavansa vaaran aaltoihin. Hän palautti tasapainonsa äkisti.
"Totelkaa sitten minua heti menemällä kotiin ja vuoteeseen ja osoittamalla hoitajattarillenne kuuliaisuutta", sanoi hän hymyillen. "Minä autan teitä — vointini mukaan. Me teemme jotakin."
Huomaamattaan hän ojensi kätensä vahvistaakseen lupauksensa. Hänen äärettömäksi hämmästyksekseen kohotti Paquita sen värähteleville huulilleen.
IV
KUKA ON KESTEVEN?
Kun Paquita, hymyillen ja tottelevaisena oli poistunut hoitajattarensa seurassa, jolle nyt oli ystävällinen niinkuin sisarelleen, vetäytyi Hextall ruokasaliinsa ja katsoi kätensä selkään. Hän oletti yhä vieläkin tuntevansa siinä Paquitan lämpöisten huulten kosketuksen. Hän pelkäsi kohdata omia silmiänsä tulisijan yläpuolella sijaitsevassa peilissä. Ja hänen kätensä vapisivat, kun hän tarttui mielipiippuunsa ja koetti sitä sytyttää.
"Hyvä Jumala!" hän mutisi. "Saanko minä aivopehmennyksen? Ja — minä olen luvannut auttaa häntä! Häntä!"
Hän oli sytyttänyt useita tulitikkuja ja heittänyt ne pois ennenkuin sai piippuunsa tulen, ja kun vihdoin tupakka paloi, kävi hän niin hajamieliseksi, että se pian uudelleen sammui. Silloin hän hiljaa kiroten viskasi piipun pois ja meni vuoteeseen.
"Paquita", hän muisteli kallistaessaan päänsä tyynylle. "Paquita on hyvin ihana — ja hyvin vaarallinen. Olenpa hyvilläni, milloin Paquita palaa Lynne Courtiin."
Mutta samaan aikaan Paquita oli lähellä, ja tohtorin oli kohdattava hänet ainakin kahdesti vuorokaudessa. Seuraavalla käynnillä hän tapasi tytön paljon taipuvaisempana noudattamaan määräyksiä ja iloisemmalla mielellä; ilmeisesti oli sydänyön keskustelu hänen kanssaan aiheuttanut Paquitan elämänkatsomuksessa muutoksen. Luonteeltaan teeskentelemättömänä ja tulisena hän ei viivytellyt osoittamasta, että hän piti tohtoria ystävänä, ja Hextall käsitti, että hänen odotettiin täyttävän lupauksensa vilpittömällä ja ritarillisella tavalla.