"Mutta meidän on toimittava varovasti", sanoi hän ehkäistäkseen tyttöä odottamasta liikoja. "Tiedättekö missä nuo kaksi ovat?"
"Oh, kyllä minä tiedän!" vastasi tyttö. "Fowler — se on Darrellin palvelija — ilmoitti minulle aamulla. On saatu selville, että Kesteven soitti eilisiltana Darrellille Brightonista, jolloin Darrell keksi selityksen Fowlerille ja läksi heti sinne, jättäen Fowlerin huoneiston hoitajaksi. Tietysti hän ilmoitti matkustavansa liikeasioille ja palaavansa mahdollisimman pian, mutta minä tiedän mitä se merkitsee. He viipyvät siellä niin kauan kuin heillä on lystiä, jonka jälkeen menevät Lynne Courtiin, ja kun minä palaan sinne, löydän minä talon täynnä tuota tavallista ihmislajia. Vaan mitäpä tuosta! Olenhan varma teidän avustanne."
Hextall jätti hänet, tuntien luvanneensa enemmän kuin helposti voi täyttää. Darrellin laisen nuoren miehen parantaminen ja hyveentielle saattaminen oli vaikea tehtävä, eikä hän nykyhetkellä tietänyt miten siihen olisi ryhdyttävä. Ollen verrattain hyväuskoinen, hän taipui omaksumaan saman kannan kuin lakimiehetkin, joihin Paquita oli vedonnut ja joilta hän oli saanut niin niukasti myötätuntoa. Juttuhan ei ollut mitenkään harvinainen tahi erikoinen — se oli vain tavallinen tarina rikkaasta nuorukaisesta, joka oli joutunut rosvojen pariin, joiden tarkoitusperiä hän ei kyennyt tajuamaan eikä omannut riittävää halua suojelemaan itseään. Kaikissa näissä tapauksissa oli kaksi mahdollisuutta — Darrell Tress ehkä äkkiä kyllästyy epäilyttävien huvitusten liiallisuuteen, tempautuu niistä irti ja parantuu, tahi hän vajoaa pohjaan ennenkuin kukaan ehtii häntä parantamaan. Mutta Hextall tunsi riittävästi elämää ollakseen vakuutettu, että kaikissa tapauksissa tulisi Kesteven, jos hän nimittäin oli haukka kuten asianhaarat näyttivät viittaavan, tekemään voitavansa kyyhkysensä kynimisessä ennenkuin tämä pääsisi hänen kynsistään.
Hänen poistuessaan sinä aamuna huoneustosta kohtasi Fowler hänet eteisessä ja katsoi häneen merkitsevästi.
"Haluatteko puhua minulle?" kysyi Hextall, tulkiten katseen keskustelun pyynnöksi.
"Parisen sanaa, jos sallitte, sir", virkkoi Fowler. Hän meni edellä nähtävästi häntä varten varattuun pieneen huoneeseen ja sulki oven. "Se on tuon toissayönä näkemänne johdosta, sir", hän jatkoi. "Ajattelin, että oli parasta mainita siitä teille, koskapa te neiti Tressin hoitajana ette halua häntä häirittävän."
"No, mitä se on?"
"Näittekö te, sir, tuon miehen, joka pani rahat pöydälle?" kysyi
Fowler. "Sen tummakasvoisen veitikan pienine suippoine viiksineen?"
"Minä näin."
"Hän oli täällä eilisiltana. Minulla oli kova urakka, ennenkuin sain hänet poistumaan. Hän tahtoi tavata herra Kesteveniä. Se oli heti sen jälkeen kun herra Tress oli matkustanut. Minä — minä pelkään, sir, että me saamme tuosta miehestä harmia."