"Ei kukaan paremmin, sir. Hänellä on aina järki tallella. Minä olen huomannut, että kun he aikovat pelata illalla täällä tahi Lynne Courtissa, niin ei Kesteven nauti väkijuomia edes ruokapöydässä. Ei missään nimessä! — hörppäys sitruunamehulla höystettyä kivennäisvettä on ainoa mitä hän tahtoo."
"Erästä seikkaa minä en oikein käsitä", huomautti Hextall. "Minä en ymmärrä, minkätähden hän viettelee herra Tressiä juopotteluun."
Fowler pudisti päätänsä.
"Sitä hän ei tee, sir — se minun on sanominen hänen puolustuksekseen", vastasi hän vilpittömästi. "Neiti Paquita syyttää häntä siitä, mutta hän on väärässä. Totuus on se, että herra Tress on joutunut siihen peliin jo ennenkuin Kesteven esiintyi näyttämölle. Tullessani hänen palvelukseensa, hän oli jonkun ajan asunut yksin tuossa huoneustossa, joka hänellä oli Carltonissa, ja minä huomasin, että hän oli ottanut tavakseen juoda kolmanneksen samppanjaa heti vuoteesta noustuaan. Nyt hän on jo pitemmällä, sir — väkevä konjakki ja soodavesisekoitus on nyt hänen aamujuomansa. Ei! — se ei ole Kestevenin syy! Minun mielipiteeni on — mutta mahdollisesti minulla ei ole oikeutta sen esittämiseen."
"Sanokaa vain mitä ajattelette", keskeytti Hextall. "Se ei mene pitemmälle."
"Nähkääs, minä luulen, että Kesteven näkee miten asiat ovat ja paikkaa kukkaroaan mahdollisimman nopeasti", vastasi palvelija. "Ja siksipä minä käsitän minkävuoksi hän toissayönä toi nuo kaksi miestä tänne — ja sitte jätti palauttamatta rahat tummalle miehelle, joka palasi tänne eilisiltana. Minä tunnen kaikki muut, jotka ovat käyneet täällä, mutta en noita kahta — heitä minä en tunne, ja olenpa vakuutettu, että on olemassa jotakin salaperäistä heissä ja tuossa yössä. Kuulkaahan, mitä minun on tehtävä, sir, jos tuo mies palaa? Varoitanko minä…?"
Samalla kuului ulko-ovelta ovikellon kilahdus. Fowler pyysi anteeksi ja meni avaamaan. Hetkistä myöhemmin hän palasi puistellen päätään.
"Tohtori, hän on taas täällä!" kuiskasi hän. "Hän on ovella ja se toinen mies on hänen seurassaan."