HERRA SMITH PUMPPUPIHASTA
Kello viisi samana iltapäivänä hyppäsi Hextall vuokra-autosta Middle Templen kujan päässä ja, nopeasti laskeutuen pitkin ikivanhaa kulkuväylää, kääntyi Pumppupihaan, missä kiipesi erään jakson hyvin kuluneita portaita, kunnes saapui tammiovelle, jonka kamanaan oli maalattu himmennein valkoisin kirjaimin nimi "John Smith". Jotka olivat selvillä pihan moninaisten asuntojen omituisista salaisuuksista, olisivat noista himmenneistä kirjaimista ja ovenkamanasta vetäneet kaksi tosiasiallista johtopäätöstä, nimittäin ensiksi sen, että herra John Smith oli omistanut kaksoisoven takana olevan huoneuston jo jonkun ajan, ja toiseksi, ettei hän sitä jakanut kenenkään kanssa. Näistä kahdesta tosiasiasta he ehkä olisivat edelleen päätelleet, että herra John Smith oli menestyksellinen asianajaja, jonka ei tarvinnut jakaa huoneitaan ja kirjureitaan, vaan piti niitä komeillakseen. Siinä he kuitenkin olisivat olleet väärässä — yksinkertainen totuus oli; että Smith, Hextallin vanha koulutoveri, oli huomattavan varakas mies, joka huvittelihe hieman asianajolla ja teki kovasti sellaista työtä, jota toiset olisivat nimittäneet hölynpölyksi. Hän nautti monista huoneistaan, eikä hän niissä milloinkaan tuntenut ikävää huolimatta siitä tosiasiasta, että hän piti vain yhtä sihteeriä, joka oli täsmällisesti tavattavissa kello kymmenen ja puoli kuuden välillä.
Vastaukseksi Hextallin koputukseen avasi tämä sihteeri ulommaisen tammioven. Hän oli omituisen muotoinen, hieman karsassilmäinen ja punatukkainen olento, ja John Smith kerskui, että tältä kului jokaisena iltapäivänä puoli viiden ja puoli kuuden välinen aika niiden mustetahrojen pesemiseen, jotka hän oli koonnut päivän kuluessa, koskapa musteen läikytteleminen ja tuhraaminen käsiin ja naamaan näytti olevan yksi hänen elämänsä päätarkoituksista. Hextall tapasi hänet tässä peseytymishommassa ja katsoi häneen tarkkaavasti, nimittäin mikäli häntä saattoi eroittaa saippuavaahdon ja pyyhinröykkiön takaa.
"Hyvää iltapäivää, Styler", sanoi Hextall. "Onko herra Smith kotona?"
"Ei, hän ei ole, tohtori Hextall, ja se on totuus, niin tavaton kuin se onkin", vastasi Styler iloisesti ja ujostelematta. "Asia on niin, sir, että erittäin mielenkiintoinen juttu on esillä rikosasiain keskusoikeudessa, ja herra Smith on ollut siellä koko päivän. Minä katsahdin sinne itsekin iltapäivällä, sir, ja silloin jutun oletettiin päättyvän kello viisi tahi ennemmin, joten minä en luule hänen enää kauan viipyvän. Ettekö tule sisälle, tohtori? Kuulemani perusteella arvelen jutun päättyvän pian — se on tavallinen murhajuttu, mutta on siinä eräitä hyvin sieviä ja mielenkiintoisia yksityiskohtia: nepä ovat tietysti esimiehenikin houkutelleet."
"Murhajutut ynnä muut sellaiset luullakseni miellyttävät teitä, Styler, niinhän?" huomautti Hextall astuessaan Smithin sisimpään huoneeseen ja istuutuen. "Te pidätte sellaisesta kiihoituksesta."
"Suorastaan rakastan sitä!" vastasi Styler, hangaten pontevasti pyyhkeellä itseään. "Se on, tohtori Hextall, minun ruokani, juomani, lämpöni, tupakkani ja mielitiettyni! Ah, minä olen edistynyt, niinpä vainkin! Tänne tultuani — kolme vuotta sitten — minä olen kehittänyt tietojani rikosoikeudessa ihan ihmeellisesti! Herra Smith on ollut minulle äärettömän hyvä: minulla on käytettävänäni kaikki nämä kirjat, sir, ja arvaamattoman suurena etuoikeutena olen saanut istua herra Smithin jalkojen juuressa, ja asuntooni minä olen keräillyt kauniin pikkukokoelman rikosoikeudellisia kirjoja ja oikeuspäätöksiä — ja, tohtori Hextall, näin puheen tullen, jos minun sopii huomauttaa siitä, olisin kiitollinen, jos teillä olisi jokin hyvä oikeuslääketieteellinen teos, jonka voisitte luovuttaa? Joko Guyn ja Ferrierin, sir, tahi Taylorin? Minä olen kuukausimääriä haeskellut sellaista vanhojen kirjojen myymälöistä, mutta —"
"Minä katson", vastasi Hextall huvitettuna. "Mutta mitä te teette kaikella tuolla tiedon paljoudella, Styler?"
Sihteeri, joka antoi viimeistä kiilloitusta suurille ja ulkoneville korvilleen, alkoi hymyillä. Hymy sai alkunsa huulien keskustasta ja laajeni sitten asteittain, kunnes se verkalleen paljasti suuret haikalan hampaat. Hextallille juolahti vaistomaisesti mieleen Eläintieteellisen puutarhan altaassa kitaansa avaava alligaattori.
"Ah, sittenpä nähdään, sir", vastasi Styler häveliäästi. "Perästä kuuluu! Roomaa ei ole luullakseni päivässä rakennettu, tohtori Hextall. Minulta ei puutu kunnianhimoa, sir, ja — täällä tulee esimies."