Säteillen mielihyvästä Hextallille, tuli huoneeseen pieni, lihava, pyöreäkasvoinen herra, kultasankaiset silmälasit lauhkeakatseisten silmiensä edessä. Hän näytti miltei kunnianarvoiselta huolimatta siitä seikasta, ettei hän ilmeisestikään ollut vielä kolmeakymmentä vuotta vanhempi. Hän oli puettu peruukkiin ja viittaan, peruukki hieman vinossa ja viitta nostettuna sykkyrään valkoisella kädellä, ja hän näytti lauhkeatapaisimmalta mieheltä mikä koskaan oli vaihtanut sävyisiä sukkeluuksia lainopillisen pilailijan kanssa. Hänen ulkomuodostaan päättäen ei kukaan olisi arvannut, että herra John Smithillä oli rikosasioihin nähden sama maku kuin hänen sihteerilläänkin.
"Halloo, Hextall!" sanoi hän äänellä, joka oli yhtä lauhkea ja sävyisä kuin hänen katseensakin. "Enpä odottanut tapaavani sinua täältä. Mikä sinut on tänne tuonut?"
"Asia, joka miellyttää sinua", vastasi Hextall. "Eräs — juttu."
"Senpä minä arvasin jo sinut nähdessäni", huomautti Smith. Hän heitti viitan yltään, antoi peruukin Stylerille, istuutui nojatuoliin ja veti savukekotelon esille. "Jotakin alaasi kuuluvaa?" hän tiedusti sihteerin poistuttua. "Ja se on tietenkin erittäin tärkeä. Muutoin sinä et olisikaan täällä; luultavasti olisit odottanut kunnes olisi tavattu. Ota savuke ja kerro mitä se on."
Hän sijoittautui paremmin istuimelle, nojasi päänsä mukavasti tuolin täytettyyn selkänojaan, sulki kultasankaisten silmälasien verhoamat silmänsä ja kuunteli keskeyttämättä Hextallin kertomusta. Kun se oli päättynyt, heitti hän pois savukkeensa, riisui silmälasinsa ja kohottautui istuimellaan. Lauhkeat siniset silmät välähtivät äkkiä tarkkaaviksi.
"Tuohan on syvästi mielenkiintoista, Hextall", hän sanoi. "Se herättää — mielenkiintoani. Se on jo paljon myönnetty. Jutun pinnallisten tosiasiain takana on paljon muuta."
"Niinkö luulet?" kysyi Hextall väkinäisesti. Hän oli puolittain toivonut, että Smith olisi jutulle hymähtänyt ja nauranut. "Sinä siis arvelet asiaa suuremman huomion arvoiseksi?"
"Oh, varmastikin! Pelkäänpä, että sinun on tartuttava siihen niin vakavasti kuin tuolle nuorelle neidille vakuutitkin", vastasi Smith levollisesti hymyillen. "Ja kun minä tunnen sinun hieman ritarillisuuteen taipuvan luonteesi, niin olenpa varma, että sen tulet tekemäänkin. Nyt minä teen pari huomautusta. Kaikkein ensiksi tuon nuorten kreikkalaisten kertomuksen suhteen. Kun minä satun olemaan manchesterilainen, niin ei ole ollenkaan ihme, että minä tunnen nuo veitikat — ainoastaan tunnen heidät — minä kohtasin molemmat ollessani viimeksi Manchesterissa. Nuori Victor on vanhan suurkauppiaan Antonio Demetriadin veljenpoika — hän on äskettäin saapunut siihen liikkeeseen Ateenasta ja on hiukan taipuva hurjasteluun. Toinen poikanen on säännöllisempää lajia. Jos George Chimbouloglos sanoo olevansa varma, että hän näki tuon Kestevenin yrittävän ampua neiti Paquitaa, niin voit olla vakuutettu, että hän näki — jotakin sellaista."
Hextallin kasvot synkistyivät ja hän huokasi syvään.
"Silloin — hän on vaarassa?" mutisi hän.