"Luuletko niin?" kysyi Hextall puolittain epäillen.
"Siitä lyön veikkaa uuden silinterihattuni!" vastasi Smith. "Eikä hän siinä kauan viivy."
"Mutta oletahan, ettei hänestä ole mitään selville saatavissa?" huomautti Hextall.
Smithin kasvot kävivät harkitseviksi.
"Hyvä ystäväiseni!" hän sanoi. "Noh — noh! Jokaisesta ihmisestä on jotakin selville saatavissa. Missä on sinun tietosi ihmisluonteesta? Jätä Styler tuohon hommaan. Se asia on siis päätetty. Nyt me tulemme kysymykseen numero kaksi — se koskee neiti Paquitaa. Hän näyttää nykyään olevan huolellisessa hoidossa — joku hoitajattarista on aina hänen seurassaan?"
"Aina", vastasi Hextall.
"Se on oikein hyvä", virkkoi Smith. "Kuinka pian hänet voidaan siirtää
Lynne Courtiin?"
"Oh — kolmen päivän kuluttua."
"Se on myös hyvä. Nyt sinun on noudatettava ohjeitani. Sinun itsesi on vietävä neiti Paquita sinne — sinähän suoritat tuon matkan autolla vajaassa kahdessa tunnissa — ja sitten, sinä silmäilet siellä paikkoja. Mutta — tärkeämpi kuin tuo — on vakuuttaa hänelle, että hänen on ainakin jonkun aikaa pidettävä nuo kaksi hoitajatarta. Heidän on matkustettava hänen seurassaan. Sinun on annettava heille tiukka määräys, että jonkun heistä, kunnes toisin määrätään, on häntä pidettävä silmällä alituisesti — alituisesti. Ymmärräthän, yöllä ja päivällä. Huolehdithan siitä? — voithan täysin luottaa noihin hoitajattariin?"
Hextall muisti Paquitan äskeisen sydänyöhairahduksen. Silloin hän ei ollut paljoakaan välittänyt hoitajattarestaan. Mutta mietittyään hän päätteli, että Paquita oli nyt paljon tottelevaisempi, joten hän uskoi tämän noudattavan hänen määräyksiään.