"Pistäydyin katsomaan, voisinko millään tavoin olla avuksi neiti Tressille", alkoi hän. "Neiti Tress ilmoitti minulle olevansa teidän hoidossanne, tohtori Hextall, joten minun kaiketi oli tiedustettava teiltä? Saanko tavata häntä?"
Hextallista tuntui, että koska hän oli lääketieteellinen neuvonantaja, oli hänellä oikeus silmäillä kysyjää tarkoin. Rouva Renton, päätteli hän, oli jonkunlainen arvohenkilö, ilmeisesti älykäs, itseensäluottava ja voimakasluonteinen; hänen muodikas pukunsa, hänen silminnähtävä malttinsa, koko hänen olemuksensa viittasivat siihen, että hän oli läpikotaisin maailmannainen. Hän katsoi Hextalliin kasvoillaan avoimen kysyvä ilme, joka samalla vihjasi, että hän tunsi talon olot hyvästi. Ja hänen katseensa tehosi Hextalliin.
"Kyllä luullakseni", vastasi tohtori, "jollette ole neiti Tressin puheilla liian kauan ettekä puhu tämänaamuisesta tapahtumasta enempää kuin on välttämätöntä — siis vain viittaus siihen."
"Oh, luonnollisesti!" huudahti rouva Renton. "Tulin keskustelemaan hänen kanssaan kokonaan muista asioista. Totisesti saanemme kaikki kuulla siitä kylliksemme myöhemmin — virallisesti. Sanomalehdet, ymmärrättehän?"
"Ihan liiankin paljon", jupisi Darrell. Hän ilmeisesti aikoi panna lupaamansa parannuksen alulle; sillä samoin kuin molemmat miehiset vieraansa hänkin oli torjunut hovimestarin tarjoaman samppanjan ja joi sensijaan wiskyä ja soodaa. Hextall pani merkille, kuinka voimakkaasti tämäkin verrattain viaton sekoitus vaikutti häneen — hänen kätensä muuttuivat vakavammiksi, silmänsä kirkkaammiksi ja äänensä hillitymmäksi — ja lääkäri oivalsi, mikä oli vienyt hänen isäntänsä hurjasteluihin, joista hän oli niin paljon kuullut. Darrell Tressin hermot olivat ilmeisesti hyvin helposti ärtyvät; ne olivat ajaneet hänet juomaan — ja hänet kyllä ehdittiin vielä parantaa, mietti Hextall, päättäen yrittää sitä. "Liiankin paljon", toisti Tress. "Otaksuttavasti täällä vilisee sanomalehtien kirjeenvaihtajia, ennenkuin tämä päivä on lopussa. Minkä tähden ei tällaisia juttuja voida järjestää kaikessa hiljaisuudessa?"
"Koska elämme sellaisena aikana, jolloin pidetään perin tarkkaa vaaria kaikesta, mitä jonkun toisen oven edustalla tapahtuu", selitti Smith. "Salassa pitäminen on mahdotonta — vaikkapa tahtoisi tappaa parhaan ystävänsä."
Rouva Renton silmäili tutkivasti vastassaan istuvaa Smithiä. Tämä puolestaan katsoi häntä silmiin kasvoillaan viaton ja hyväntahtoinen ilmeensä.
"Eikö teidän luullaksenne nykyisin siis mikään pysy salassa?" kysyi rouva.
"Päinvastoin", vastasi Smith, "ei luultavasti milloinkaan ole salaisuuksia ollut näin paljon kuin nyt. Elämme salaisuuksien aikaa. Entiseen aikaan esimerkiksi en olisi voinut syödä puolista seurassanne tietämättä, mikä mies iso-isänne oli; mutta nyt en välitä vähääkään siitä, pesikö äitinne ehkä toisten vaatteita. Salaisuudet alkoivat silloin, kun sukutaulut katosivat."
"Olette sellainen herrasmies, jolla on eriskummaisen ristiriitaisia, huonoja tottumuksia", virkkoi rouva Renton. "Juuri äsken väititte, että nykyajalla on mahdoton pitää mitään salassa."