"Niin!" myönsi isäntä. "Olette oikeassa! Siitä ei niinkään hevillä eikä hätäisesti saada selvää. Ainakin minusta siltä tuntuu sen nojalla, mitä kuulin poliisikomisariukselta ja herra Fowlerilta. Kenties te tiedätte enemmän."
"En sen enempää kuin tekään", vakuutti Styler.
Isäntä istuutui ja sytytti sammuneen sikaarinsa. Hän oli ilmeisesti puhetuulella, ja Styler oli siitä mielissään.
"Näyttää siltä, että se mies, joka lähti polkupyörällä ajamaan yönselkään, on sen tehnyt", huomautti isäntä. "Varmasti juuri hän on murhaaja — se ei voi olla kukaan muu."
"Ei suinkaan se saattaisi olla salametsästäjäin työtä, vai mitä?" esitti Styler. "Niitä ei näillä mailla ole!" selitti isäntä. "Salametsästäjiä! Ei ole mitään pyydystettävää, ei ainakaan Tressin tilalla. Se ei ole mikään riistatila, se — vanha herra Tress, setä, joka oli tilan omistajana ennen tätä nykyistä nuorta herraa, ei ollut lainkaan urheilumiehiä — kaikki hänen harrastuksensa keskittyivät kukkiin, harvinaisiin kasveihin ja puihin ja muihin sellaisiin. Komeita puutarhoja ja vainioita, hyvin hoidettuja puistoja, mutta ei paljoa riistaeläimiä — muutamia peltopyitä, jänis, pari — mutta ei mitään sellaista, mitä salametsästäjäin luulisi kannattavan tavoitella. Ei, sir — sitä miestä ei lopettanut kukaan paikkakuntalainen."
"Te otaksuttavasti tunnette kaikki täkäläiset ihmiset", virkkoi Styler.
"Niitä ei lienekään kovin paljoa, vai mitä?"
"Tunnen joka miekkosen täällä Lynnessä", kehui isäntä. "Ja joka naisen ja lapsen myöskin. Tämä on pieni paikkakunta, kuten sanoitte — täällä ei ole muukalaisia. Nimittäin lukuunottamatta nuorta leskirouvaa, joka sijoittui Warreniin joku aika sitten, ja vanhaa herraa, joka ihan äsken muutti metsikössä olevaan kalustettuun huvilaan. Ainoastaan he kaksi — rouva Renton on nuoren lesken nimi, ja vanhusta nimitetään herra Peggeksi — ovat sellaisia, jotka eivät ole syntyneet ja kasvaneet täällä. Eikä hevin voisi uskoa hienon, nuoren leskirouvan eikä liioin myöskään vanhan herran hiipivän öiseen aikaan revolveri kädessä metsässä ja ampuvan ihmisiä, vai mitä arvelette? Niin, sir, murhaaja ei ole lynneläinen! Jollei se ole hän — Tickell — jota parhaillaan etsitään, niin sitten on juttu arvoituksellinen, se on varma!"
"Niinpä niin", sanoi Styler lämpimästi. "Nuori leskikö? Onko hän kaunis nainen?"
"Tavattoman kaunis", vakuutti isäntä. "Hieno ihminen — vallasnainen. Palveluskuntaa ei ole paljon, ymmärrättehän, mutta riittävästi — kaksi tai kolme palvelijatarta ja yksi poika."
"On kummallista", huomautti Styler, ilmeellään vihjaten ehdottomasti pitävänsä majatalon isäntää maailmanmiehenä, "ja varmaankin olette tekin pannut sen merkille, että nämä nuoret lesket poikkeuksetta hautautuvat, kuten saattaisi nimittää, todelliseen maaseutuelämään — jossa ei ole ketään, johon he niinsanoaksemme voisivat kohdistaa uuden yrityksen. Kummallista, eikö olekin?"