"Asiain näin ollen", lausui hän, "lienee meidän parasta jatkaa kuulustelua viikon kuluttua tästä päivästä. Hyvin otaksuttavasti, hyvät herrat, esitetään teille silloin paljon tärkeämpiä todistuksia."
Kiihtynyt kuulijakunta ahtautui ovesta ulos, paisuttaen koulun pihalle keräytynyttä tungosta, ja saliin jääneet viranomaiset ja todistajat alkoivat ryhmittäin keskustella. Darrell Tress tuli Smithin ja Hextallin luokse entistäkin hermostuneemman ja levottomamman näköisenä.
"Totisesti — kuulkaahan!" huudahti hän. "Luuletteko — että se mies tosiaankin on Tickell — luuletteko?"
Poliisipäällikkö, joka touhuisesti lähestyi heitä, kuuli Darrellin sanat.
"Teidän on lähdettävä mukaamme, herra Tress", sanoi hän. "Otaksuttavasti varsin monet palvelijoistanne tuntisivat hänet, mutta on paljon parempi, jos te itse tulette. Auto odottaa minua ulkona, ja minä ja komisarius aiomme lähteä heti. Kuinka pian voitte te olla valmis?"
Darrell katsahti molempiin kumppaneihinsa. Oli selvää, ettei tämä retki lainkaan miellyttänyt häntä, ja taaskin herätti hänen käyttäytymisensä Hextallissa epämääräistä kummastusta ja levottomuutta. Mutta Smith tarttui Darrellin käsivarteen ja talutti hänet ovelle.
"Myöskin teidän autonne on tuolla ulkona, Tress", virkkoi hän. "Lähdetään — Hextall ja minä tulemme mukaan. Kuinka kauan", lisäsi hän, kääntyen poliisipäällikön puoleen, "kuinka kauan tarvitsemme ehtiäksemme Lynchfieldiin?"
"Lynchfieldiin? Niin — hiukan toista tuntia", vastasi puhuteltu. "Se on noin kolmenkymmenen kilometrin päässä."
Autot, poliisiviranomaiset toisessa, Darrell molempine kumppaneineen toisessa, kiitivät kylän kujalle kokoontuneen kiihtyneen väkijoukon lävitse. Darrell vältti uteliaasti tähyileviä katseita ja nojautui taaksepäin autossaan, pyyhkien otsaansa.
"Toivoisinpa hartaasti, etten olisi ikinä tavannut Kesteveniä enkä Tickelliä enkä ketään koko siitä hornan joukkueesta!" murahti hän, kun kylä oli jäänyt heidän jälkeensä ja he olivat kääntyneet kumpujen ylitse Hampshiren rajalle vievälle tielle. "Ja toivoisinpa, että Tickell olisi päässyt livahtamaan pakoon, niin toivon, jumaliste! Niin teen, jottei minua enää vaivattaisi tällä lemmon jutulla. Ja totisesti, niin pian kun sallitte Paquitan lähteä, Hextall, otan mukaani hänet ja pojan, ja matkustamme jonnekin ulkomaille — Egyptiin tai Intiaan tai mihin hyvänsä — ja pysymme syrjässä, kunnes koko melu on vaimennut."