"Vihkimätodistus?" huudahti Hextall.
"Kesteveninkö?"
"Ei siinä ollut hänen nimeään", sanoi Smith. "Mutta mieleni tekisi väittää, että se oli hänen, koskapa hän niin huolellisesti säilytti sitä. Se oli todistus avioliitosta, joka oli joitakuita vuosia sitten solmittu eräässä vähän tunnetussa kirkossa Cityssä. Styler jäljensi sen silloin, kun hän sen löysi — mutta nyt lienee alkuperäinenkin hänen hallussaan — hän sai Fowlerilta huoneiston avaimen ennen kuin lähti Lontooseen. Ehkä siis saamme jotakin selville sen nojalla — olen alkanut kehittää omaa teoriaani siitä asiasta."
"Minkälaista?" kysyi Hextall.
"Kotiopettajatar, neiti Brock, joka on kadonnut niin omituisesti, saattaa olla Kestevenin vaimo", vastasi Smith. "Kestevenhän hänet tänne toimitti, kuten tiedät. No niin, nyt lähden asemalle. Tule saattamaan minua sinne!"
Kun ystävykset saapuivat asemalle — se oli pelkkä pysäkki kylän toisessa laidassa — ajoi rouva Renton sinne siroilla, ponyhevosen vetämillä rattailla seurassaan vanhahko, sotilaallisen näköinen mies, joka lähti samassa junassa kuin Smithkin. Rouva Renton tuli Hextallin puheille.
"Saanko viedä teidät rattaillani kartanoon?" kysyi hän. "Ajan näette ihan sen portin ohitse."
Hextall kiitti ja sijoittui sotilaallisen miehen tyhjäksi jättämälle paikalle. Rouva Renton hoputti ponynsa juoksuun ja alkoi heti pakista.
"Ette saa pitää minua pelkkänä juorukellona, tohtori Hextall", varoitti hän, "mutta kuten kaikki maalaiset olen minäkin utelias tietämään tarkoin kaikki, mitä tapahtuu ihan oman kodin kynnyksellä. Onko totta, että Tickell on löydetty ja että olitte katsomassa häntä?"
Hextall punnitsi asiaa ennenkuin vastasi. Olisihan kaikki, mitä hän tiesi yksinäisen mökin tapahtumista, yleisesti tunnettua seuraavana aamuna; jos hän kertoisi ne tosiseikat rouva Rentonille, ehättäisi hän vain antamaan tietoja ennen sanomalehtien ilmestymistä. Ja niinpä hän lyhyesti selosti, mitä oli tapahtunut.