"Olisi kai parasta, että se mies-parka kuolisi", virkkoi rouva Renton. "Se säästäisi niin paljon ikävyyksiä, eikö totta? Olen hirveän pahoillani Tressien tähden; on kauheata, kun ihminen kiskotaan oikeussaleihin ja kuulusteluihin ja kaikkeen sentapaiseen. Varmastikin Darrell Tress kammoaa sellaista."
Että Darrell Tress pelkäsi jotakin, se kävi Hextallista yhä selvemmäksi, ennenkuin se päivä oli lopussa. Darrell oli äärimmäisen rauhaton; hän ei jaksanut kauan pysyä samalla tuolilla eikä edes samassa huoneessakaan; aterioiminen hänen seurassaan oli suoranainen koettelemus; oli hyödytöntä koettaakaan saada häntä pelaamaan biljardia. Ja vihdoin Hextall vei hänet syrjään ja haastoi hänelle suoraan.
"Kuulkaahan! Puhun avoimesti ja teeskentelemättä. Oletteko juonut mitään tänään?"
"En!" ärähti Darrell. "Enkä eilenkään — puolisen jälkeen. Näitte, mitä silloin nautin. Aion luopua koko siitä tavarasta. En ole maistanut tippaakaan — kunniasanalla!"
"Siinäpä se", sanoi Hextall. "Sentähden ovatkin hermonne ärtyneet ja arat, ja te olette kovin huonolla tuulella, ette saa unta ensi yönä ja olette vieläkin surkeammassa kunnossa huomenaamulla! Teidän on luovuttava vanhoista tavoistanne asteittain — äkkijyrkät toimenpiteet eivät kelpaa. Nyt käytte istumaan tuohon tuoliin, poltatte kaikessa rauhassa sikaarin ja ryyppäätte sopivan annoksen wiskyä. Minä annan teille unilääkettä ja hoidan teidät vuoteeseen niin kuin pitääkin. Antautukaa minun hoivaani, Tress, ja minä parannan teidät monessa suhteessa."
Darrell muuttui lapsimaisen tottelevaiseksi, ja kun Hextall lopuksi erosi hänestä hänen makuukamarinsa ovella, tuntui hän saaneen takaisin hyvän tuulensa. Mutta heidän lyödessään kättä synkistyivät hänen kasvonsa.
"Olenpa taitanut olla kovin omituinen tänään", pahoitteli hän. "Mutta totisesti on minulla ollut syytä olla huolissani, sen vakuutan. Asia on — mutta kenties kerron teille siitä huomenna — minua taitaa nukuttaa nyt."
"Se on oikein — nukkukaa!" kehoitti Hextall.
Hän poistui omaan huoneeseensa, aprikoiden, mitähän Darrellilla oli kerrottavaa. Mutta lopen väsyneenä hän pian vaipui uneen. Ihan yhtä äkkiä kuin oli nukkunut hän myöskin heräsi hätkähtäen. Hänen makuuhuoneensa avoimesta ikkunasta kuului jonkun toisen ikkunan avaamisesta johtuvaa ääntä ja jalkojen hiljaista sipsutusta parvekkeelta, jolle päin ikkunat olivat. Talon sen siiven julkisivu oli nurmikoille ja niiden takana olevaan kuusikkoon päin, ja yläkerran kaikki ikkunat olivat lasiovia; parveke, jolle ne avautuivat, jatkui pitkin siiven julkisivua, ja sen toisessa päässä oli vanhat, puutarhaan vievät kiviportaat. Hextallin kuulemat hiljaiset askeleet etenivät portaille päin ja vaimenivat äkkiä.
Oudon, kauhean pelon vallassa Hextall ponnahti vuoteestaan, kiskoi ylleen vähän vaatteita ja pujahti parvekkeelle. Hän tiesi, että Paquitan makuukamarin ikkuna oli kolmas hänen huoneestaan lukien, ja riensi sinne. Ja pilvien himmentämässä kuutamossa hän sitten erotti sen olevan auki, ja kun hän nopeasti kääntyi parvekkeen kaiteelle, näki hän valkoisen hahmon katoavan kuusikon reunimmaisten puiden sekaan.