"Reipastautukaahan toki!" rohkaisi Hextall. "No — älkää olko noin säikähtynyt! Kas niin — nyt teidän on parempi olla. Rauhoittukaahan, mies! Ja tyynnyttyänne kertokaa, mitä haluatte!"
Darrellia, joka huojutti päätään edestakaisin ja jupisi itsekseen, värisytti, ja Hextall veti peitteen hänen verhokseen. Mutta Darrell työnsi sen syrjään, naurahtaen heikosti.
"Ei se johdu — siitä", sopersi hän. "Vapisen pelosta. Oi, hyvä Jumala, Hextall, ette aavista, mitä olen kestänyt siitä — siitä — eilisestäkö alkaen? En tiedä. Ja — sitten — minun piti nähdä se omin silmin!"
"Mitä niin?" kysyi Hextall. "Harkitkaa itse, mitä puhutte!"
"Walters sen minulle kertoi", virkkoi Darrell. "Walters — tiedättehän, kuka hän on. Muuan palvelijoistani. Taisin olla puolinukuksissa äsken, kun syöksyin ulos ja näin — hänet — ja kaappasin teistä kiinni. Luulin teitä Waltersiksi ja tahdoin saada teidät — tarkoitan Waltersin — uskomaan, että te — että hän — ei nähnytkään — Paquitaa. Mutta — voi, hyvä Jumala! — minä näin hänet!"
Hextall istuutui hänen viereensä ja juotti hänelle lopun konjakista.
"No, mitä Walters teille kertoi?" tiedusti hän. Hän tiesi, että Darrellin mieli oli suistunut radaltaan ja hämmentynyt ja ettei se selviäisi, ennenkuin hän olisi uskonut huolensa jollekulle. Ja lisäksi oli ajateltava Paquitan turvallisuutta. "Kertokaa pian, mitä Walters puhui!" toisti hän. "Älkää pelätkö — ei ole mitään hätää, Tress."
"Nyt muistan", sanoi Darrell, jännittäen äkkiä tahtoaan. "Se oli varhain eilisaamuna — ennenkuin lähdimme sinne kirottuun kuulusteluun. Walters tuli huoneeseeni ja sanoi, että hän tiesi jotakin, mikä hänen mielestään piti ilmaista minulle. Hän oli muka viime aikoina nukkunut hyvin huonosti, eivätkä hänen nauttimansa lääkkeet olleet vähääkään auttaneet; hänen oli ollut tapana viime töikseen iltaisin kävellä tunnin aika pihamaalla ja puutarhassa. Tuonnottain — sinä iltana, jona Kesteven ammuttiin — hän oli samalla tavoin ollut ulkosalla, ja tullessaan hollantilaisen puutarhan halki, joka on rakennuksen tuossa päässä — tämän siiven päässä, ymmärrättehän — hän oli nähnyt — oli nähnyt Paquitan! Hyvä Jumala, mies! Hän oli nähnyt Paquitan, pienen sisar-raukkani! Voi!"
"Tyyntykää!" komensi Hextall, laskien kätensä Darrellin ranteelle. "Tyyntykää toki! Hillitkää itseänne! Entä sitten? Minäkin näin sisarenne kävelevän unissaan tänä iltana — samoin näitte te. Se ei ole lainkaan tavatonta — muutamiin ihmisiin nähden. Hänellä on paljon huolia ja koettelemuksia, ja hänen hermostonsa —"
Darrell pudisti päätään lohduttomasti.