Smithin mielenkiinto kapteeni Polbeckia kohtaan häipyi. Tämä ei selvästikään ollut se mies tai niitä miehiä, joita hän ja Styler halusivat tavata. Hän avasi matkaoppaan ja alkoi lukea sitä, jättäen merenkulkijan ja majatalon emännän keskustelemaan omalla tavallaan. Mutta ennenkuin hän oli ehtinyt kääntää lehteäkään, avautui ulko-ovi ja sisälle astui autovaippaan puettu mies autolasit silmiensä verhona, paksun pölykerroksen peittämä moottoripyöräilijä. Vilkaistuaan häneen Smith syventyi jälleen kirjaansa.
Styler riisui käsineensä, kopautti niistä pois tomun, meni tarjoilupöydän ääreen ja pyysi jotakin viatonta virvoketta. Hän vaihtoi tervehdyksiä emännän ja kapteeni Polbeckin kanssa, ja viiden minuutin kuluttua oli hänen ja merimiehen kesken ystävällinen keskustelu käynnissä. Silloin alkoi Smith herkistää korviaan, sillä Styler johti keskustelua monia syrjäpolkuja myöten ja käytti runsaasti kauniita sanoja. Tällä välin hän oli saanut kapteeni Polbeckin nurkkaukseen ja tarjonnut hänelle sikaarin, ja he pohtivat kapteeni Scottin etelänaparetkeä, joka juuri niihin aikoihin aloitettiin.
"Niinpä niin, hyvä herra", virkkoi Styler vihdoin ikäänkuin satunnaisesti. "Se on vaikea yritys, se — hyvin vaikea yritys!"
Smith oli vähällä hytkähtää istuimellaan. Mitä tuo maltiton Styler tavoitteli? Yritys? Sehän oli tunnussana! Smith ei mitenkään malttanut olla vaivihkaa katsahtamatta pieneen merenkulkijaan. Ja hän näki Polbeckin luovan Styleriin erikoisen merkitsevän katseen.
"Yritys?" kertasi hän. "Niin — kyllä. Mutta sen suoritus ei ole niin vaikea kuin luulette."
Suoritus! Tunnussanan vastaus! Tämä siis oli oikea mies — tämä pienikokoinen kapteeni, joka teki matkoja Länsi-Intian satamiin, brittiläiseen Guianaan ja sen pääkaupunkiin Georgetowniin! Mitä sitten olivat kaikki hänen ja Stylerin ennakkolaskelmat —
Vilkaistessaan kirjastaan hän näki Stylerin ja kapteeni Polbeckin poistuvan tarjoiluhuoneesta pimeään yöhön. Niin, se oli oikea mies, se oli varmaa! No hyvä, Styler oli teräväpäinen veitikka, ja saattoi luottaa, että hän tiesi tehtävänsä. Styler kyllä —
Hänen parhaillaan miettiessään, mitä oli tekeillä, palasi Styler tarjoiluhuoneeseen, otti hyvin näkyvästi matkakartan, jonka hän oli jättänyt pöydälle, ja poistui sitten, iskien merkitsevästi silmää esimiehelleen. Ja pian nousi Smith seisomaan, ojensi käsivarsiaan, lausui emännälle jotakin illasta ja lähti ulos.
Styler odotti häntä hämyisessä kivieteisessä. Hän vei Smithin maantielle ja osoitti vähän matkan päässä tiellä astelevaa hahmoa, joka kuvastui läntisen taivaan rusotusta vastaan.
"Tuo on miekkosemme!" supatti Styler. "Hän uskoo täydelleen, että me olemme ne henkilöt, jotka hänen piti kohdata. Mutta minä en ymmärrä koko juttua — puuhamme — ymmärrättehän tarkoitukseni, sir — ei koske lainkaan Portlandia. Ja meidän on oltava tietävinämme kaikki ja annettava hänen puhua — sitten kyllä kaikki selviää. Jättäkää asia minun hoitooni, sir! Ilmoitin hänelle, että te olette se herrasmies, jonka on järjestettävä rahallinen puoli."