Kapteeni Polbeck kääntyi ja tuli heitä vastaan, kun he lähtivät kävelemään yksinäistä maantietä. Hän pudisti Smithin kättä ylenpalttisen ystävällisesti.
"Palvelukseksenne, sir!" kuiskasi hän. "Surma minut periköön, jollen edeltäpäin arvellut teitä siksi herrasmieheksi, joka minun piti kohdata, tai yhdeksi niistä. Vilkaisin teihin tullessani sisään ja näin teidänkin katsovan minuun. Mutta ehkä te odotitte tilaisuutta lausuaksenne tunnussanan?"
"Olette oikeassa, kapteeni. Odotin sitä", vakuutti Smith.
"Juuri niin, ja se onkin ihan paikallaan — tällaisissa asioissa ei voi olla liian varovainen. Mutta tämä toinen herra pujautti tunnussanan puheeseensa taitavasti, sen hän teki", kehui kapteeni. "'Yritys', sanoi hän! — kas niin! Ja 'suoritus', sanoin minä — täsmälleen! Hyvä! Ja nyt voimme keskustella asiasta, hyvät herrat."
"Esittäkäähän te suunnitelmanne, kapteeni!" kehoitti Styler. "Sitten saatamme puhella rahoista. Lienee kai turvallista puhua täällä?"
"On varmasti, sir — tähän aikaan illasta ei täällä ole ketään liikkeellä", vastasi Polbeck. "No niin, suunnitelmat siis ensin. Ne ovat yksinkertaiset ja selvät. Kaikki käy tähän tapaan: lähden Weymouthista kahdentenakymmenentenä päivänä — ensin käyn Länsi-Intian satamissa ja sitten purjehdin Georgetowniin. Siellä viivyn pari viikkoa, ottaen alukseeni lastin demeraralaista sokeria. Niiden kahden viikon ajalla tuodaan mies maitse laivaani — niiltä ranskalaisilta alueilta. Siihen tarvitaan neljä päivää. Siten ne, joiden on se suoritettava, saavat neljä päivää menomatkaansa varten, sitten kun olen saapunut Georgetowniin, päivän tai pari hommatakseen hänet vapaaksi, ja neljä päivää tuodakseen hänet perille. Sitten he saattavat hänet alukseeni, ja minä tuon hänet suoraapäätä kotiin Englantiin. Kaikki se luonnollisestikin sillä ehdolla, että vien heille rahat ja saan oman osuuteni. Teillä kai on rahaerä valmiina, hyvät herrat?"
Stylerin onnistui nykäistä Smithiä, ja hän otti itse vastatakseen tähän kysymykseen.
"Raha-asiat kyllä järjestyvät, kapteeni", vakuutti hän. "Mutta menetelläksemme liike-elämän tapaan, mikä olikaan sovittu summa täsmälleen? Meillä tietysti on siitä muistiinpano, mutta haluaisimme teidän muodollisesti toteavan sen oikeaksi."
"Juuri niin — juuri niin!" myönteli Polbeck. "Liikeasia kuin liikeasia. Summa on se, jonka sikäläiset otaksuttavasti ilmoittivat kirjeessä niille, joita te edustatte. Kolmetuhatta puntaa sikäläisille, viisisataa minulle. Puolet minun osuudestani on maksettava nyt, toiset puolet laskettuani hänet maihin Englannissa. Heidän rahansa, kolmetuhatta, on minun vietävä sinne. Ja erikoisesti saamani määräys, hyvät herrat, on — kultaa!"