"Hyvä!" sanoi Blick. "Te olette totta tosiaan nerokas havaintojen tekijä."
Grimsdale hymyili.
"No niin", sanoi hän alentaen ääntään vieläkin matalammaksi. "En maininnut siitä mitään todistajain aitiossa, mutta — näin meidän kesken puhuen — saatuani kuulla tuosta murhasta kaiken sen, minkä kuulin, panin oman merkkini piippuun!"
"Panitteko?" huudahti Blick. "Minkä merkin?"
"Pikku ristin hopearenkaaseen", sanoi Grimsdale. Hän iski viekkaasti silmää etsivälle. "Tuntisin jälleen oman merkkini — milloin hyvänsä!"
Blick nyökkäsi. Sitten hän silmäili huoneen peränurkassa olevia miehiä.
"Jaarittelevat kai päivän tapahtumista?" kysyi hän.
"Kaiketi!" myönsi Grimsdale. "Hyväinen aika! — he eivät puhu moneen päivään mistään muusta — jollei ilmaannu nelijalkaista kanaa tai kolmipäistä vasikkaa! Tämä antaa vettä heidän myllyynsä, kaikki tämä, herra Blick. Lontoolainen kun olette, niin ette tiedä, kuinka kerkeitä kyläläiset ovat lörpöttelemään ja juoruilemaan!"
"Kuka tuo pahin lavertelija on?" kysyi Blick.
"Benny Cripps, haudankaivaja", vastasi Grimsdale vilkkaasti. "Menkääpä pakisemaan hänen kanssaan, niin hän kertoo teille Markenmoren ja sen jokikisen miehen, naisen ja lapsen historian, ylhäisen ja alhaisen, rikkaan ja köyhän, aina luomispäivästä asti — milloin se lienee ollutkaan, mutta pitkälti siihen varmaankin on. Hän kuuluu tuntevan näiden Markenmorein sukupuun, mainitakseni esimerkin, paremmin kuin he itse!"