"Merkillinen vanha mies", huomautti Blick. "Missä hän asustaa?"
"Ensimmäisessä mökissä kirkkomaalta käsin", vastasi Grimsdale.
"Vanhassa, olkikattoisessa hökkelissä."
"No niin", sanoi Blick kohottautuen kyynärpäiltään tarjoilupöydältä. "Minä lähden hieman retkeilemään silmäilläkseni ympärilleni. Kai te valmistatte minulle illallisen kello kahdeksaksi?"
"Ihan varmasti, sir — olen hankkinut teitä varten herkullista kananpaistia", vastasi Grimsdale. "Ihanaa!"
Blick nauroi, nyökkäsi ja poistui ulos kylätielle. Hänen kauneudentajuntansa oli herkkä, tämän rikollisia nuuskivan vainukoiran, ja tämä maan eteläisessä kolkassa sijaitseva pikku kylä, puoliksi niin vanha kuin sen yli kohoavat kukkulat, tenhosi hänet. Markenmore oli pikku sopukka vähäisine olkikattoisine mökkeineen puistikoitten ja hedelmätarhojen keskellä, siellä täällä varakas maatalo syrjässä maantiestä aitauksensa takana, mutta tärkein nähtävyys oli keskellä kylää — harmaa, vanha kirkko, jonka suippeneva torni kohosi korkealle kirkkomaata ympäröivien pyökkien ja poppelien yläpuolelle. Näinä varhaisina kevätpäivinä vallitsi syvän rauhan tuntu näillä maalaisseuduilla, ja Blickistä tuntui äkkiä kummalliselta, että hän oli nyt täällä, puhtaan ja häiritsemättömän luonnon helmassa, sellaisilla asioilla kuin hän todellisuudessa oli. Tällä hetkellä henki kaikki, mökkipahasten puutarhojen varhaisista kukista ja taimista korkealle, vasta lehteen puhjenneisiin puihin rakennettuihin uusiin linnunpesiin saakka, elämää — mutta hänen tehtävänään oli paljastaa rikoksen tekijä, väkivaltaisen kuoleman aiheuttaja.
Hänen mieleensä muistui pian tuo kuolemantapaus ja sen seuraukset, kun hän näki vanhan miehen, joka valvoi puiden ympäröimän kirkkomaan eräässä sopessa kahden haudan kaivantatyötä. Blick muisti silloin, että sir Anthony Markenmore ja hänen vanhin poikansa piti haudattaman vierekkäin ylihuomenna — vanha mies oli varmaan siis haudankaivaja, Benny Cripps, josta Grimsdale oli taannoin puhunut. Hän meni kirkkomaalle ja astui Crippsin luo; haudankaivaja, käpristynyt vanhus, ulkonäöltään seitsenkymmenvuotias, kääntyi kahdesta apulaisestaan ja nyökkäsi etsivälle tuttavallisesti. Hän istuutui lähelle olevalle hautakivelle, täytti lyhyen savipiippunsa ja ryhtyi sitä sytyttämään.
"Te kai olette se nuori lontoolainen herrasmies, joka on tullut tänne ottamaan selvää nuoren herra Guyn murhaajasta, kuulemma?" virkkoi hän katsellen arvostelevasti Blickiä. "Kuuluttekin olevan näppärä hommissanne. No, olettepa saanutkin aika urakan suoritettavaksenne, parahin nuori herra, niinpä luulen! Eihän tällaista juttua päivässä selvitetä, eihän toki, eikä viikossakaan. Tutkinnossa ei saatu paljoakaan selville, ei — ei mitään!"
"Te olitte siellä, vai mitä?" kysyi Blick.
"Siellä olin, herra, ja kuulin kaikki, mitä puhuttiin. Mutta en tullut hullua hurskaammaksi. Hyväinen aika, eihän tässä jutussa vielä ole päästy alkua pitemmälle! Te, herra, muistutatte noita saalistaan ajavia metsänkävijöitä, jotka tunkeutuvat salaperäisiin erämaihin, lähtien arvattavasti taivaltamaan polkua, jonka lopusta ei ole tietoa!"
"Te lienette oikeassa", myönsi Blick. "Sekava vyyhti, eikö olekin?"