"Herra Blick?" sanoi hän pehmeällä, vakavalla äänellä. "Haluatteko tavata rouva Tretheroeta? Hän ei voi oikein hyvin — tuo tämänaamuinen juttu — tiedättehän, ja kaikki muu siitä johtunut — ankaraa päänsärkyä. Mutta jos kysymys on asiasta —"
"Tärkeästä asiasta, mutta rouva Tretheroeta se ei häiritse millään tavoin", vastasi Blick. "Vain pari kysymystä."
Nainen työnsi syrjään toisen oviverhoista ja paljasti näin avaran sisähallin, jonka toiselta puolen kohosivat parvekeportaat.
"Tulkaa tätä tietä, olkaa hyvä", sanoi nainen.
Blick seurasi häntä portaita ylös. Parvekkeen päässä olevasta avoimesta ovesta näkyi vierashuone ja siellä valtava piano: pianon ääressä istui vaaleaviiksinen mies. Hän lauloi juuri, ilmeisesti huvikseen, ja säesti kaunista baritoni-ääntään näppäilemällä heikkoja akordeja. Ohjaajatar katsahti Blickiin ja hymyili taas.
"Parooni — laulelee italialaisia rakkauslauluja", mutisi nainen. "Hän pitää siitä enemmän kuin ampumisesta tai metsästyksestä tai golfpelistä! Kullakin oma makunsa — eikö totta?"
"Eri kansoilla erilainen", sanoi Blick. Hän oli jo tehnyt sen johtopäätöksen, että rouva Tretheroen kamarineiti oli hieman omintakeinen ja että tälle kannatti osoittaa huomiota, ja hän vastasi hymyillen. "Hän ei varmaankaan ole englantilainen, eihän?" virkkoi Blick.
"Saksalainen!" vastasi kamarineiti ymmärtävästi. "Aika typerys!" Hän naurahti, pysähtyi erään oven eteen, koputti hiljaa ja viittasi Blickiä astumaan sisälle avattuaan oven. "Herra Blick, rouva."
Rouva Tretheroe pyysi hieman ikävystyneellä äänellä Blickiä astumaan sisälle, ja tämä noudattikin pyyntöä havaiten joutuneensa huoneeseen, jonka hän heti käsitti olevan varmasti saman, missä sen haltijatar oli ottanut vastaan Guy Markenmoren, kun he olivat kohdanneet toisensa maanantai-iltana. Vaikka ulkona oli vielä aivan valoisaa, niin tässä ylellisessä sopukassa paloi ruusunhohteinen lamppu, ja sen himmeässä valaistuksessa Blick näki rouva Tretheroen, huolimattomasti mutta aistikkaasti puettuna, leväten sohvalla; vaikka hän oli kalpea, ajatteli Blick, niin tämä kalpeus ehkä lisäsi vain hänen kauneuttaan. Ja jos hän lienee tuntenutkin hermokipuja päässään, poltti hän silti savuketta; huoneessa oli vahvasti hienon turkkilaisen tupakan omituista tuoksua, ja jakkaralla, lähellä huoneen valtijattaren sohvaa, oli avoin savukekotelo.
"Istukaahan", sanoi rouva Tretheroe tarkastellen hyväksyvin katsein Blickin miellyttäviä piirteitä ja hienoa ulkoasua. "Tuohon" — hän viittasi mukavaan tuoliin lähelle itseään. "Ottakaa savuke, otattehan? Minä poltan lievittääkseni päänkipuani — tuo aamuinen juttu saattoi minut aivan sekaisin. Paljon puhetta, vähän tuloksia, eikö niin?"