"Ei ollenkaan!" huudahti rouva Braxfield. "Tämä nuori herra — liian nuori, sanon sen hänelle, nykyiseen hommaansa — on tullut vain tekemään minulle, niinkuin hän sanoo, erään tärkeän kysymyksen toissa-aamuna antamani todistuksen johdosta. Minä olen erittäin hyväluontoinen nainen, kuten hyvin tiedätte, Fransemmery, ja muussa tapauksessa olisinkin antanut hänen kysymykselleen toisen nimen ja sanonut sitä jonninjoutavaksi! Mitä luulette hänen halunneen tietää, herra Fransemmery? Olinko minä muka varma siitä, että se mies, jonka näin rinteellä murhan jälkeisenä aamuna, oli herra Harborough? On siinäkin järkeä!"
Blick, joka näytti hyvin kotiutuneelta istuessaan mukavassa tuolissa, loi rouva Braxfieldiin kummallisen katseen.
"Niin, te ette ole sanonut minulle vielä, olitteko varma!" virkkoi hän.
Rouva Braxfield kimmastui.
"En ole vielä niin vanha, että olisin kadottanut näköni, mies hyvä!" huudahti hän. "Näen ihan yhtä hyvin kuin tekin! Paremminkin, luullakseni."
"Silloin oli varhainen aamu", huomautti Blick. "Päivä vasta hämärsi — mäen rinteitä peitti aika sakea sumu, kuulemma — Hobbs, se mies, joka löysi Guy Markenmoren ruumiin, sanoo, että näillä tienoin oli kovin sumuista juuri tuona tiistaiaamuna —"
"Mistä hän tietää?" kysyi rouva Braxfield terävästi. "Oliko hän näillä main siihen aikaan — kello neljältä?"
"Hän oli näillä seuduin puolitoista tuntia myöhemmin, ja jos kerta puoli kuuden aikaan oli sumuista, niin vielä sumuisempaa oli puoli viiden aikoihin", vastasi Blick. "Jos nyt oli — kuten todellakin oli — sumuista, niin te saatoitte helposti erehtyä henkilöistä, rouva Braxfield. Ja siihen aikaan, josta te puhuitte todistuksessanne, eräs mies, joka suuresti muistuttaa Harboroughia pituudeltaan, ruumiinrakenteeltaan ja koko ulkonäöltään — kasvojen yhdennäköisyydestä en puhu mitään — kuljeskeli jossakin täällä lähistöllä."
"Mikä mies?" kysyi rouva Braxfield epäilevästi.
"Parooni von Eckhardstein", sanoi Blick. "Niin on asian laita!"