"Heti!" vastasi herra. Fransemmery. "Asioiden luonne on sellainen, ettei niitä sovi lykätä toistaiseksi. Luullakseni Margaret Hilson on jo tavannut Chilfordin — hän mainitsi aikovansa käväistä hänen luonaan aikaisin tänä iltana."
"Silloin kartanossa saataneen tietää asiasta", huomautti rouva Braxfield rypistäen kulmiaan. "Chilford menee tietysti sinne ja kertoo heille koko jutun saatuaan kuulla sen."
"Siellä tiedettäneen se jo nyt", vakuutti Fransemmery. "Mutta saatakoon asia tietää siellä tänä iltana tai huomenna, rouva Braxfield, niin varmaa on joka tapauksessa, että tämä asia on perinpohjin tutkittava. Ja jos saan antaa teille pienen neuvon naapurina, joka toivoo teille hyvää, niin kehoittaisin teitä odottamaan hieman ennenkuin lähetätte tyttärenne Markenmoren kartanoon lady Markenmorena. Hän saattaa, tiedättehän, olla hyvinkin vain rouva Harry Markenmore. Harkitkaa ensin tarkoin, rouva!"
Tämän sanottuaan Fransemmery nyökkäsi rouva Braxfieldille, viisaan neuvonantajan varoittava ilme katseessaan, ja nousi, lähteäkseen pois; hänen airedalelainen terrierinsä, joka tähän asti oli maannut pöydän alla toinen silmä raollaan, nousi myös. Blickin seurassa he painuivat yöhön; oli pimeä, vain tähdet tuikkivat, sillä kuu ei ollut vielä kohonnut taivaalle. Vaiteliaina he astelivat Woodlandin huvilan puistopolkuja ja saapuivat avoimelle mäenrinteelle.
"Merkillisiä paljastuksia!" murahti Blick vihdoin, kun he kävelivät verkalleen orastavan nurmikon poikki. "Käsittääkseni te uskotte tähän kertomukseen Guy Markenmoren avioliitosta?"
"Uskon!" vastasi Fransemmery päättävästi. "Kaikki seikat huomioonottaen — minä uskon! Nainen, jolta sain tietoni tänään, Margaret Hilson, on niitä ihmisiä, joita voidaan sanoa ihanteellisiksi todistajiksi — ymmärrättehän, mitä tarkoitan. Niitä ihmisiä, jotka kertovat vain sen, mitä tietävät, eivät pyri lisäilemään tai vähentelemään, kaunistelemaan tai vääristelemään, myöntävät rehellisesti tai kieltävät yhtä rehellisesti; niitä ihmisiä, joilta itse asiassa puuttuu sitä mielikuvitusta, jota totuudesta poikkeaminen välttämättömästi edellyttää. Minä en epäile lainkaan, että hän antoi minulle vilpittömän, kaunistelemattoman selostuksen siitä, mitä tapahtui hänen Lontoossa vierailunsa aikana, enkä liioin sitä, että hän on nähnyt haudan ja hautakirjoituksen, kuten hän selitti. Ja mitä taas tulee avioliiton mahdollisuuksiin — no, herra Blick, minussa taitaa olla hieman vanhan kielikellon vikaa! — minusta on joka tapauksessa mieluista pakista maalaisväen kanssa heidän asioistaan, vaikka toivoakseni en olekaan mikään urkiskelija. Minusta on mieluista kuunnella heidän pikku komedioitaan ja tragedioitaan, otan myötätuntoisesti osaa niihin. Jo kauan ennen, kuin kuulin tämän tarinan rouva Hilsonilta, olin kuullut Myra Halliwellista ja hänen katoamisestaan, ja pari kolme kylän vanhaa asukasta oli viittaillut minulle, että Guy Markenmore saattaa hyvinkin olla mukana pelissä. Niinpä — minä en hämmästynyt pahasti, kun rouva Hilson kertoi minulle juttunsa."
"Mahtaakohan Myran sisar — se Dower-talon nainen — tietää tästä mitään?" sanoi Blick.
"Daffy, kuten häntä nimitetään — olisipa minustakin hauska tietää?" vastasi Fransemmery. "En luule, sentään. Daffy — jonka oikea nimi on Daphne — on ollut kaukana Intiassa kolme vuotta rouva Tretheroen kanssa ja palannut vasta äskettäin. Hän saattaa kuitenkin tietää, mutta jos niin on, niin aivan varmasti hän ilmoittaa siitä pian!"
"Hän näyttää", huomautti Blick miettivästi, "naiselta, jonka sydämellä on koko joukko salaisuuksia. Salaperäinen — kovasti. Noh, tämä on kummallinen juttu, sir! Ja kun esititte kertomustanne rouva Braxfieldille, niin aloin tuumiskella, eikö se olisi mahdollisesti jossakin yhteydessä myös minun tehtäväni kanssa — luonnollisesti!"
"Millä tavoin sitten?" kysyi Fransemmery.