Fransemmery työnsi syrjään pensaat, joiden takana airedalelainen terrieri puuhasi, ja näki sen kaivavan hurjasti pengermässä ammottavaa onkaloa. Koira käänsi päänsä, vilkaisi valoon ja jatkoi entistä innokkaammin kaivamistaan. Fransemmery aivasti.
"Hts!" tirskahti hän. "Metsäsika, aivan varmasti! Väkevästä hajusta ei voi erehtyä — vallan toisenlaista kuin ketunpesissä. Mutta se ei ole nyt siellä, poikaseni! Metsäsiat poistuvat pesistään heti pimeän tultua hakemaan kasvien juuria, hyönteisiä, sammakoita ja ampiaisten ja mehiläisten toukkia. Tule pois, Kattilanpaikkuri!"
Mutta airedalelainen kaivoi yhä, ja Blick seurasi sen työskentelyä tarkasti, valaisten taskulampullaan pesän suuta.
"Mainio kaivuri!" sanoi hän. "Se on kaapinut esille jo aimo lailla multaa. Pian se on päässyt pengermän sisälle tuolla menolla, jos — hei!"
Hän kumartui äkkiä, sysäsi koiran syrjään ja veti soran ja höllän hiekan keskeltä, jonka koira oli kasannut, esille erineen, joka välkkyi kirkkaasti taskulampun valossa. Päästäen kovan huudahduksen hän kohotti sen Fransemmeryn nähtäväksi.
"Katsokaas tätä!" sanoi Blick.
Fransemmery katsoi ja hätkähti.
"Hyvä Jumala!" huudahti hän. "Revolveriko?"
Blick ojentautui ja pitäen vasemmassa kädessään löytämäänsä esinettä suuntasi taskulamppunsa koko valon siihen.
"Webley Fosbery-mallinen automaattinen pistooli", sanoi hän. "Ja — uusi! Ja pistetty tuonne vasta hiljan! Herra Fransemmery! — mitäs, jos olemme nyt löytäneet sen aseen, joka teki lopun Guy Markenmoren elämästä? Enpä ihmettelisi!"