"Herra Chilford odottaa teitä kirjastohuoneessa, sir", ilmoitti hän. "Minä sanoin hänelle, etten tietänyt, kuinka kauan te olisitte poissa, mutta hän sanoi, että hänen täytyi odottaa."
Blick nykäisi Fransemmeryä hihasta, kun he astuivat eteishalliin.
"Ei sanaakaan automaattisesta pistoolista!" kuiskasi hän. "En halua siitä puhuttavan lainkaan vielä. Kuulkaas — Chilford ei ehkä toivo minun olevan läsnä; lähdenkö minä?"
"Älkää, tulkaa sisälle", sanoi Fransemmery. "Pyydän teitä tulemaan sisälle. Minä kerron hänelle, että te tunnette koko tämän Hilsonin jutun. Kas, Chilford!" jatkoi hän, kun he astuivat kirjastoon, missä asianajaja, ilmeisesti syviin ajatuksiin vaipuneena, istui tuijotellen tuleen. "Tiedän, mikä teidät on tuonut tänne — sitä odotinkin! Margaret Hilson on käynyt teidän luonanne — hän kai kertoi teille, että hän oli jo tavannut minut. No, herra Blick on perillä koko jutusta, joten —"
Chilford silmäsi toisesta toiseen.
"Eräs toinenkin seikka kuin Margaret Hilsonin kertomus toi minut tänne, Fransemmery", vastasi hän "Olen tavannut hänet, tosiaankin — hän käväisi minun luonani myöhään iltapäivällä. En tiennyt oikein, mitä ajatella hänen kertomuksestaan, niin kauan kuin tiedossani oli vain hänen kertomuksensa, ilman minkäänlaisia lisäyksiä. Mutta kello seitsemän jälkeen tänä iltana olen saanut tietää sen olevan totta — pienimpiä yksityiskohtiaan myöten!"
"Oletteko?" huudahti Fransemmery. "Millä tavoin?"
Chilford viittasi kädellään ikkunaan, josta, jollei olisi ollut yö ja ikkunaverhot edessä, he olisivat nähneet puiston poikki Markenmoren kartanon.
"Arvonimen ja tilusten perijä on nyt siellä!" sanoi hän. "Kuusivuotias poikanen! — tietämättä lainkaan, mikä hänestä pitäisi tulla!"
Fransemmery katsoi Blickiin ja havaitsi, että etsivän ajatukset risteilivät samassa kysymyksessä kuin hänen omat ajatuksensakin — siinä kysymyksessä, jonka rouva Braxfield oli herättänyt, oliko avioliitto todellinen vai ei.