"Oletteko jo saavuttanut mitään tuloksia, nuori mies?" kysyi Chilford heidän erotessaan.
"Mitättömän vähän!" vastasi Blick.
"Tämä juttu on salaperäisempi kuin koskaan olen kuullut", virkahti
Chilford. "Ei valon pilkahdustakaan!"
Blick erosi hänestä teiden risteyksessä ja suuntasi kulkunsa Valtikkaan. Muistaen Crawleyn ja toivoen saavansa pakista hauskasti ennen maatamenoa hän pistäytyi tarjoiluhuoneeseen ja kysyi häntä. Grimsdale, joka luki sanomalehteä tarjoilupöytänsä takana, pudisti päätään.
"Ei ole edes käväissytkään täällä, herra Blick", vastasi hän. "Hän tilasi päivällisen kello seitsemäksi, mutta häntä ei kuulunut määräajaksi. En ole nähnyt hänestä jälkeäkään sittenkun hän poistui heti aamiaisen jälkeen; hän on kai muuttanut mieltään ja mennyt johonkin muualle. Eipä väliä, silti — hän maksoi laskunsa!"
YHDEKSÄSTOISTA LUKU
Yllättävä kuulustelu
Sir Anthony Markenmoren ja hänen vanhemman poikansa ruumiit haudattiin asianmukaisesti Markenmoren kirkkomaan perhehautaan seuraavana päivänä puolenpäivän seuduilla, ja hautaustilaisuudessa oli saapuvilla ihmisjoukko, joka oli keräytynyt vanhaan kylään kaikkialta lähitienoilta. Kaikenlaista ja kaikenarvoista väkeä oli kokoontunut itse kirkkoon ja ikivanhojen jalavien ja marjakuusien alle, jotka saarsivat hautuumaan harmaita muureja; kun viimeiset juhlamenot olivat ohitse, niin ihmiset hajautuivat ryhmiin, keskustellen Markenmoren perheen kohtaloita koskevista viimeisistä uutisista. Nyt tiesivät kaikki läsnäolevat, että Guy Markenmorelta oli jäänyt poika ja että tämä oli perinyt arvonimen ja tilukset; monet katselijoista olivat rientäneet kirkkomaalle toivoen saavansa nähdä uuden baronetin. Mutta he näkivät vain Harry Markenmoren ja pari kolme sukulaista; ainoaakaan perheen naisjäsentä ei ollut saapuvilla, eikä tilaisuudessa ollut mitään tavatonta tai erikoisempaa näkemisen arvoista: esirippu laskeutui draaman tämän osan jälkeen hiljaa ja välikohtauksitta, ja kun läsnäolevat olivat nähneet Guy Markenmoren laskettavan hautaan isänsä viereen, samaan riviin monien kuolleiden, manan majoille menneiden sukulaistensa kanssa, johtuivat he ajattelemaan tuota monesti toistettua kysymystä — kuka oli syypää hänen traagilliseen loppuunsa?
Blick ei ollut näkemässä näitä hautajaismenoja. Hänellä ei ollut tekemistä vainajien kanssa. Hänen ainoana päämääränään oli päästä käsiksi elossaolevaan henkilöön — Guy Markenmoren murhaajaan. Tämä henkilö oli jossakin, kenties hyvin kaukana juuri tähän aikaan, kenties lähempänä kuin hän saattoi aavistaakaan. Takaa-ajo oli vaikeata, saalis oli teillä tietymättömillä ja jäljet eksyttävät, mutta Blick laati suunnitelmiaan ja toimien väsymättömästi, hyvän onnen avustamana, hän toivoi pääsevänsä otuksen kintereille. Ja hän oli saanut todellakin jonkinlaista selkänojaa eilispäivän omituisesta paljastuksesta ja automaattisen pistoolin onnekkaasta löydöstä. Ankarasti miettien ja aprikoiden tuota paljastusta, pistooli taskussaan, hän lähti matkalle Selcasteriin heti aikaisen aamiaisen syötyään, ja kello kymmenen hän oli jo kahdenkeskisessä keskustelussa poliisikomisarion kanssa. Tälle hän ilmoitti yksityiskohdittain kaikki ne tapahtumat, jotka olivat sattuneet eilisaamusta lähtien.
Poliisikomisario kuunteli ja ihmetteli. Hänen ajatuksensa kuten Blickinkin kohdistuivat kysymykseen: olivatko nämä paljastukset Guy Markenmoren salanaimisiin menosta seitsemän vuotta sitten jossakin yhteydessä hänen murhaansa? Hän käsitteli vähän aikaa tämän seikan todennäköisyyttä ja mahdollisuutta, mutta äkkiä hän siirtyi tärkeämpään asiaan.