"Olen kuullut siitä tapauksesta", myönsi Blick; "Hieman häijyä, vai mitä?"
"Niinpä luulen, poikaseni! Ja niin on ollut kautta aikojen — nainen on aina kaiken pahan alku ja juuri", vakuutti Benny. "Voisin kertoa teille naisista useampiakin tarinoita, jollaisia ette löytäisi kymmenestäkään kirjasta, ja sen tekisinkin, kunhan vain pastorimme tulisi kuulustelemaan noita pahankurisia tenavia, joiden näette kerääntyvän minun kirkkooni, ja minun on mentävä pitämään heitä kurissa. Mutta sanon teille suoraan, hyvä ystävä, kun näytätte siivolta ja rehdiltä mieheltä, vaikka olettekin epäilemättä lontoolainen, että jos mielitte päästä tämän jutun perille, niin kääntäkää silmänne naisiin! Naiset ovat aina alunperin syypäitä tappeluihin, murhiin ja äkkikuolemiin — älkääkä unohtako sitä!"
Tässä keskustelussa Blick ei saanut uusia tietoja, mutta se antoi hänelle aimo lailla ajattelun aihetta. Hänkin epäili kovasti rouva Tretheroeta. Blick oli pakottanut hänet tunnustamaan, että von Eckhardstein oli poistunut hänen tietensä, ja oli ilmeistä, että hän oli lähettänyt etsiskelyjoukkueita paroonin järjestetyn lähdön jälkeisenä päivänä tarkoituksella pettää poliisiviranomaisia. Mutta Blick ei tahtonut oikein uskoa, että hän olisi tiennyt mitään murhasta; ikäänkuin sisäinen ääni sanoi hänelle, että rouva Tretheroen ensimmäinen raju syytös Harboroughia vastaan oli todellinen; todellista oli Blickin mielestä myös hänen selvä levottomuutensa, kun hän kysyi vasta eilen iltapäivällä, arveliko Blick, että von Eckhardstein oli tappanut Guy Markenmoren. Jos hän siis tiesi jotakin, mutta salasi sen, niin mitä hän tiesi — ja mihin hän pyrki salaamisellaan? Rouva Tretheroesta hän siirtyi ajattelemaan tämän kamarineitoa; tiesikö Daffy Halliwell jotakin? Hän tuntui, ajatteli Blick, sellaiselta naiselta, jolla oli tapana tai tottumuksena tietää yhtä ja toista.
"Ja totta vieköön", mutisi Blick itsekseen, "hän osaa pitää peijakkaan visusti suunsa kiinni, milloin hän vain tuntee salaisuuksia!"
Sinä iltana, väsyneenä paikkakunnan historian ja topografisten selostusten lukemiseen, hän vetäytyi Valtikan tarjoiluhuoneeseen ja istuutui yksinäiseen nurkkaan. Huoneessa oli muutamia miehiä, pienviljelijöitä ja kylän käsityöläisiä; jos he lainkaan tiesivät, kuka Blick oli, niin he eivät piitanneet paljoakaan hänen läsnäolostaan; he pakisivat vapaasti ja kainostelematta. Tällä kertaa Grimsdale ei ollut tarjoilupöytänsä takana; pienen kahvituvan tarjoilijatar täytti hänen asemestaan isännän tehtäviä; tarjoilijattarella ei ollut paljoakaan puuhailemista, ja kun Blick, joka oli luonteeltaan sydämellinen, näki, että hän silmäili surullisesti ja hieman kaihoisasti, niin hän kumartui tarjoilupöydän yli ja puhutteli häntä. Mutta samalla hän seurasi tarkasti toisella korvallaan kaikkea, mitä hänen takanaan olevat miehet rupattivat. Hän oli tullut siihen kokemukseen, että satunnaisesta huomautuksesta tai yksinäisestä viittauksesta voidaan siepata aika paljon.
Miehet keskustelivat tietysti edellisen maanantaiyön ja tiistaiaamun tapahtumista, he olivat keskustelleet niistä jo kuuden päivän ajan, ja he keskustelisivat niistä vielä monia päiviä — kauemmin, Blick oli siitä varma, kuin sananparreksi tulleet yhdeksän päivää.
"Minusta on hiivatin kummallista", huomautti eräs miehistä, "että kristittyjen ihmisten maassa nuori mies voi saada kuulan kalloonsa ja menettää siten henkensä, ilman että kukaan tietäisi, kuka sen on tehnyt! Ja kuten monesti olen sanonut aina siitä lähtien, kun hänelle kävi siten, sanon vieläkin kerran ja vastedeskin tulen sanomaan — mitä hyötyä meillä on poliiseista? Jos minä olisin ollut poliisin sijassa, olisin löytänyt tihutyöntekijän ja hirttänyt hänet kirkontapulimme korkeuteen jo aikoja sitten!"
"Mikset sitten ole ottanut häntä kiinni, Bob Gravus?" kysyi muuan pisteliäs kuuntelija. "Eihän mikään olisi estänyt sinua siitä!"
"Se ei ole minun tehtäväni, se!" vastasi Bob Gravus. "Minä en ole poliisimies. Mutta", lisäsi hän katsahtaen Blickiin viekkaasti silmää iskien, "jollen erehdy, niin tuo nuori herrasmies lienee niitä hirveän taitavia Lontoon-miehiä, joita sanotaan etsiviksi, ja hän tietänee aivan varmaan paljon enemmän tästä jutusta kuin me!"
Tuntien seurueen tähystelevän häntä, Blick käännähti viimeiseen puhujaan päin.