"Että jotkut rahaseikat ovat aiheuttaneet murhan", sanoi Blick "Ja on todellakin otettava huomioon nuo setelit, joiden arvo on kolmetuhatta puntaa! Ei näytä olevan epäilystäkään, että setelit olivat Guy Markenmoren taskussa, kun hän lähti Valtikasta, mutta niitä ei todellakaan löydetty, kun tutkimme hänen vaatteensa. Missä ne ovat? Murhaaja on ilmeisesti näpistänyt ne."
Poliisikomisario aprikoi hetkisen.
"Kummallinen on minun mielestäni", virkkoi hän vihdoin, "seuraava seikka: jos murhaaja teki työnsä ryöstönhalusta, niin mistä johtuu, ettei hän anastanut kaikkia muitakin Guy Markenmorella olleita tavaroita? Löydettiinhän häneltä koko joukko arvoesineitä; arvokas kultakello ja arvokkaat kellonperät ja muuta sellaista. Löydettyjen tavaroiden joukossa oli myös kallisarvoinen jalokivisormus, eikö niin?"
"Kummallista on, että toinen sormus — sen kaksoiskappale, jota rouva Tretheroe kantaa — oli poissa", sanoi Blick vihdoin. "Poissa — verrattain arvoton kappale, vain muinaisesine, kun taas jalokivisormus, sievoisen summan arvoinen, oli jätetty samaan sormeen! Mutta mitä hyötyä on teoretisoimisesta? Tosiasiat pysyvät tosiasioina! Jollei rouva Braxfieldin jutussa, niin sanoaksemme, ole mitään perää — no, silloin minulla ei ole vihiäkään oikeista jäljistä!"
"Chilford sanoi — raha! — raha! — raha!" huomautti poliisikomisario. "Olisipa hyvä, jos tietäisimme enemmän Guy Markenmoren raha-asioista! Mutta rahasta puhuessamme en ihmettelisi, vaikka tuossa muori Braxfieldin vihjauksessa olisikin perää. Minä tunnen jo maalaisväen varsin hyvin! Hän puhui silkkaa totta — heidän joukossaan on tuskin ainoatakaan sielua, joka ei myisi omaa äitiään viiden punnan setelistä. Hieman liioiteltua, tietysti, tämä! — mutta pääpiirteissään se pitää paikkansa."
Blick näytti epäilevältä ja hämmästyneeltä.
"Tarkoitatteko, että jos oletamme Markenmoressa todellakin olevan sellaisia henkilöitä, jotka tietävät jotakin tästä jutusta, he ovat pysyneet vaiti aina tähän asti?" kysyi hän. "En tarkoita sellaisia henkilöitä, jotka saattaisivat tunnustuksen tai ilmiannon takia itse joutua syytettyjen penkille, vaan henkilöitä, jotka voivat antaa tietoja, mutta yksinkertaisesti eivät tahdo niitä antaa?"
"Se on hyvin luultavaa!" vastasi poliisikomisario vakuuttavasti kokeneen tavoin. "Kyläläiset ovat pahimpia lavertelijoita ja häväistysjuttujen keksijöitä auringon alla! Englannissa ei ole ainoatakaan kylää, joka ei olisi oikea parjailulaitos — täynnänsä kateutta, vihaa, pahansuopaisuutta ja kaikkea mahdollista ilkeyttä! Mutta — älkää sentään erehtykö, hyvä ystävä! — maalaiset voivat tästä taipumuksestaan huolimatta olla harvapuheisempia kuin kukaan! Yhtä vaikeata olisi saada koira luopumaan luusta kuin heidät paljastamaan salaisuus, kun he eivät tahdo sitä paljastaa. Oh, voisinpa mainita teille satoja esimerkkejä siitä oman kokemukseni perusteella! Muistan eräänkin tapauksen, joka sattui täällä vasta joku aika sitten. Erästä tilanhoitajaa oli ammuttu ja pahasti haavoitettu hänen mennessään yöllä kotiinsa, mutta vielä emme ole saaneet selville, kuka teki häntä vastaan hyökkäyksen ja yritti murhata hänet. En epäile kuitenkaan vähääkään, että jokikinen mies ja nainen sillä paikkakunnalla tietää, kuka hän oli — he eivät vain tahdo sanoa, koska ovat kovin tyytymättömiä senjohdosta, ettei uhri menettänyt henkeään. Siinä sitä ollaan!"
"Mutta rouva Braxfieldin sanojen mukaan — ja te näytte olevan yhtä mieltä hänen kanssaan — nämä ihmiset kertoisivat mitä hyvänsä viidestä punnasta", sanoi Blick ivallisesti naurahtaen. "Miksette koettanut sitä keinoa mainitsemassanne tapauksessa?"
"Voimme vielä koettaakin", vastasi poliisikomisario. "Uhri itse näyttää olevan halukas painamaan koko asian villaisella, peläten pahoja seurauksia — mutta me voimme koettaa palkkiokeinoa. Tässä Markenmoren jutussa taas rouva Braxfield aikoo käyttää rahaa — pelkästä kiukusta, luullakseni! — enkä ihmettelisi lainkaan, vaikka se johtaisikin jonkinlaisiin tuloksiin. Jos minä olisin teidän asemassanne, Blick, niin pitäisin korvani auki seuraavien kahdenkymmenenneljän tunnin kuluessa. En tiedä, kuinka paljon hän aikoo tarjota, mutta jos summa on joltinenkin, niin maalaisissa herää kova rahanhimo — minä tunnen heidät!"