Professori nauroi jälleen ja läjäytti hienoon hansikkaaseen pistetyllä kädellään vieressään olevaan pöytään. Kuuntelijat katsoivat ensin häneen ja sitten toisiinsa. Tällä kertaa aloitti Blick puhelun.
"Tarkoitatteko, sir Thomas", kysyi hän, "että keksintö oli hyvin arvokas — arvokkaampi kuin nuo kolmetuhatta puntaa?"
"Sanokaa minua professoriksi", virkkoi kuuluisa tiedemies. "Se säästää aikaa — kyllä, juuri sitä tarkoitan! Kolmetuhatta puntaa! Jos salaisuus olisi ollut minun, en olisi myynyt sitä kolmestakymmenestätuhannestakaan punnasta! Se Spindler-velikulta on aasi — tai vallan tietämätön myyntihinnoista; jos hän olisi käyttänyt sen omaksi hyödykseen, niin hän olisi ansainnut sillä huikean omaisuuden, tavalla tai toisella. Olettekohan te perehtyneet lainkaan tähän aniliiniväri-kysymykseen? Tietänette sentään, jos luette sanomalehtiä, että se on mitä tärkein kysymys Englannin kaupalle. No niin, tämä farshamilainen nuori mies — taitava poika, epäilemättä! — on tehnyt tällä alalla aivan uuden keksinnön! On tarpeetonta syventyä yksityiskohtiin, mutta tiedän tästä keksinnöstä siksi paljon, että omasta puolestani olen ehdottoman varma siitä, että Markenmoren murhasi joku, joka tiesi hänellä olleen tuon keksintöluonnoksen ja joka oli päättänyt anastaa sen itselleen hinnalla millä hyvänsä. Häntä seurattiin nähtävästi tänne, pidettiin silmällä ja hänen kimppuunsa käytiin yksinäisellä paikalla, kuten olen lukenut sanomalehdistä."
"Tämä edellyttää, että Lontoossa joku tiesi, millä asioilla hän liikkui", sanoi Blick.
"Joku — Lontoossa tai missä hyvänsä — on aivan varmasti tietänyt siitä", myönsi professori. "Minä olen sitä mielipidettä, että Markenmore kertoi toisille — pörssimiehille, kenties, siitä — ja hän on saattanut näyttää heille minun asiantuntijana antamani lausunnon. Nyt minä kerron teille omasta osuudestani tähän kauppaan. Minä olen, kuten ehkä tiedätte, saavuttanut kemistinä mainetta kautta Euroopan. No niin, Markenmore kirjoitti minulle, lähettäen samalla Spindlerin keksinnön ja sievoisen palkkion, ja pyysi minua ilmoittamaan hänelle, mitä minä ajattelin keksinnöstä. Minä huomasin heti sen suunnattoman arvon, ilmoitin mielipiteeni ja palautin keksinnön kirjeen mukana Markenmorelle. Pelkäsin kovasti, että se voitaisiin varastaa, ja ryhdyin senvuoksi aivan poikkeuksellisiin varokeinoihin lähettäessäni paperit (joita yksikään elävä sielu minua itseäni lukuunottamatta ei ollut nähnyt sinä aikana, kun ne olivat minun hallussani) hänelle; sensijaan että olisin pannut ne postiin, annoin ne, tarkasti sinetöityinä, eräälle luotetulle apulaiselleni — hän työskentelee laboratoriossani — joka oli juuri silloin lähdössä Lontooseen lomaansa viettämään, niin että ne olisi voitu jättää Markenmorelle itselleen henkilökohtaisesti hänen toimistoonsa Folgrave Courtin varrella. Tiedän, että ne jätettiin hänen käsiinsä. Apulainen, josta olen tässä puhunut, vaikkei tiennytkään tarkemmin, mitä paketti sisälsi, tiesi kuitenkin, että sen sisältö oli tuiki tärkeä ja tietysti myös rahallisesti arvokas, ja hän huolehti omantunnontarkasti siitä, että jättäisi paketin persoonallisesti Markenmorelle. Ja kun Markenmore saapui tänne sinä iltana, niin nuo paperit olivat varmaan hänen mukanaan — itse keksintö ja minun lausuntoni siitä. Sanon teille vieläkin kerran uskovani varmasti, että hän ilmaisi salaisuuden jollekin, että tämä joku seurasi häntä, piti häntä silmällä ja murhasi hänet! Spindlerin keksintö on koko jutun alkuaiheena!"
Vähän aikaa vallitsi hiljaisuus, jonka kestäessä kolme miestä katseli toisiinsa. Professori keskeytti sen vihdoin, tehden kursailemattoman kysymyksen.
"Ettekö ole vielä saaneet mitään selville?"
"Emme mitään!" vastasi Blick.
"Nyt siirrymme taaksepäin", sanoi professori. "Lontooseen! Teemme selkoa eräistä Markenmoren viimeisistä puuhista siellä. Kun eilen matkustin tänne Cambridgestä Lontoon kautta, poikkesin Lontoossa Markenmoren toimistoon Folgrave Courtin varrelle tiedustellakseni muutamia asioita. Markenmoren konttoripäällikkö antoi minulle eräitä tietoja. Hän muisti minun apulaiseni Carterin käynnin. Hän itse näki Carterin jättävän Markenmorelle minun sinetöidyn kirjeeni; hän näki Markenmoren antavan siitä Carterille kuitin, jonka Carter lähetti edelleen postissa minulle. Se on täällä taskussani. Konttoripäällikkö sanoi, että hän näki Markenmoren heti Carterin mentyä rikkovan kirjeeni sinetit, vetävän esille kaksi paperia ja lukevan ne. Kun Markenmore oli lopettanut lukunsa, meni hän puhelinkaappiin, joka sijaitsee heidän eteishallissaan, ja luultavasti soitti jollekin. Puolen tunnin kuluttua saapui muuan mies, jota konttoripäällikkö ei tuntenut ennestään; hän sanoo olevansa varma, ettei se mies ollut käynyt heidän toimistossaan koskaan aikaisemmin, mutta hän muistaa hänet hyvin — ulkomaalainen ulkonäöltään — ja voi antaa teille tarkan kuvauksen hänestä. Konttoripäällikkö näki sitten Markenmoren ottavan esille minun sinetöidyn kirjeeni — avatun, tietysti, tarkoitan — ja näyttävän vieraalle miehelle niitä kahta paperia, jotka olivat sen sisällä. Muutamien minuuttien kuluttua he lähtivät yhdessä ulos. Kuka on tämä mies? Teidän on saatava hänet käsiinne."
Poliisikomisario katsoi Blickiin.