"Te näytte ymmärtävän — kuka lienettekin", sanoi hän äkkiä. "Mutta että te olisitte poliisimies — etsivä tai muu — sitä en usko! Olen varma siitä, ettei Jim Roper tappanut Guy Markenmorea, sillä jos hän olisi sen tehnyt, niin hän olisi heti kuuluttanut maailmalle, että nyt hän on kostanut! Hän ei olisi välittänyt rahtuakaan, vaikka hänet olisi hirtetty seuraavana päivänä!"
Blick tiedusteli vielä Daffylta lähemmin Roperin asuinpaikasta, minkä jälkeen hän poistui kumppaneineen. Professori asteli eteenpäin vaiteliaana kotvasen.
"Tuo nainen on tarkka ihmistuntija!" huomautti hän vihdoin. "Hänestä olisi teidän ammattialallanne suurta hyötyä, Blick! Olen varma siitä, että hänen äskeiset sanansa pitävät täydelleen paikkansa. Sellainen mies kuin hänen kuvailemansa, joka on elättänyt kostonhimoaan kaikki nämä vuodet, ei välittäisi paljoakaan, kuka saa tietää, että hän on tyydyttänyt sen vihdoinkin. Hän, ymmärrättehän, olisi saavuttanut päämääränsä! Millään muulla ei olisi väliä."
"Entäs itsesäilytysvaisto?" virkkoi Blick.
"Luulenpa, ettei hän piittaisi siitäkään mitään!" vastasi professori miettivästi. "Ei — tuon naisen käsitys on oikea. Meidän on kai pidettävä syyttömänä Roper-veikkosta. Lisäksi mies, jolle on tehty suurta vääryyttä. Olen utelias näkemään hänet."
"Luullakseni tapaamme hänet pian", sanoi Blick. "Hän asuu jossakin täällä metsissä."
Blick johdatti kumppaninsa notkotietä pitkin, Puistikon ja Woodlandin huvilan ohitse, Markenmoren notkelman ylitse kohoavan vuoren huipulle. Notkelman toisella puolen ei Blick ollut koskaan käynyt; hän tunsi hämmästystä nähdessään täällä tienoita, joiden jylhyys ja erilaisuus muodostivat räikeän vastakohdan sille viehättävälle ja kuvankauniille seudulle, jonka hän ja hänen kumppaninsa olivat vastikään jättäneet taakseen. Täällä, ylänteiden pohjoispuolella, rikkoivat rinteitä syvät, kolkonnäköiset laaksot ja rotkot; vuorenseinämistä ulkoni valtavia kielekkeitä; vanhoja, synkkiä, nähtävästi läpipääsemättömiä metsiä oli joka taholla; nämä kaksi miestä, jotka katselivat kummastuneina heitä ympäröivää, luonteeltaan melkein villiä maisemaa, huomasivat, ettei silmänkantamiin näkynyt ainoatakaan ihmisasumusta.
"Jylhää seutua!" huomautti professori. "Autiota!"
Mutta Blick kohotti kätensä.
"Kuulkaas!" sanoi hän.