"Näittekö hänen kasvonsa?"
"En nähnyt hänestä muuta kuin ääriviivat. Hän seisoi syrjässä, valopiirin ulkopuolella, kun Guy sytytti sikaariaan, joten en voinut eroittaa hänen piirteitään. Mutta hän oli pienehkö, tukeva mies. En tosiaankaan kiinnittänyt häneen suurta huomiota, kun toivoin, ettei häntä olisi siinä ollutkaan!"
"Hyvä — entäs sitten?" kysyi Blick.
"Sitten minä jatkoin matkaani Mitbourneen ja selvitin asiani miehen kanssa, jota tahdoin tavata", sanoi Roper, "ja kun se oli tehty, menimme yhdessä juomaan haarikan olutta Kukko ja Harakka-ravintolaan, ja sitten palasin kotiin".
"Vai niin", virkkoi Blick. "Aivan niin! Ja —" Hän keskeytti puheensa ja loi Roperiin läpitunkevan katseen. "Eikö mitään muuta?" kysyi hän.
"Minä en tahdo salata mitään", sanoi Roper. "Tiedän vielä muutakin. Muistattehan, että — minä olin hautonut kostoa Guy Markenmorelle seitsemän vuotta! Mies, jolle on tehty niin suurta vääryyttä kuin minulle, ei unohda hevillä. Ja saavuttuani mökilleni Mitbournesta tultuani, istuuduin sinä iltana ajattelemaan, aivan yksin, ja minä muistin — sillä en ollut unohtanut! — Guyn sanoneen mukanaan olleelle miehelle, että hän palaisi samaa polkua Mitbourneen kello neljä seuraavana aamuna. Niinpä minä nousin ylös kello kolme ja valmistauduin kohtaamaan hänet aikoen, jos tapaisin hänet siellä, selvittää välimme — iäksi päiväksi!"
"Tapasitteko hänet?" kysyi Blick levollisesti.
Roper katsahti etsivästä professoriin.
"Kyllä!" vastasi hän yhtä levollisesti. "Minä tapasin hänet! Mutta joku oli ehtinyt ennen minua. Hän oli lämmin, silloin — mutta henki poissa, kuula ammuttu ohimoon!"
Professori huoahti. Mutta Blick ei näyttänyt lainkaan hämmästyneeltä, ja kun hän alkoi puhua, oli hänen äänensä kylmempi kuin koskaan. "Murha oli siis tapahtunut juuri vähän ennen tuloanne?" sanoi hän. "Näittekö ketään lähettyvillä?"