Roper pudisti päätänsä.
"Kun minä kohtasin hänet", vastasi hän, "arvelin, että hän oli ampunut itsensä. Ja minä tutkin tarkasti lähipaikat, tapaamatta kuitenkaan minkäänlaista asetta — pistoolia, revolveria tai mitään muutakaan. Sitten tähystelin joka taholle — en nähnyt ketään! Oli aamuhämärä, eikä voinut nähdä kovin kauas; metsiköt ja lehdot olivat sumun peitossa ja usva leijaili kukkuloiden rinteilläkin. En, en nähnyt ketään — paitsi häntä, kuoliaana."
"Koskitteko häneen?" kysyi Blick äkkiä.
Metsänvartijan kasvoille levisi omituinen, synkkä ilme, eikä hän katsonut nyt etsivään, vaan professoriin, ikäänkuin tuntien, että tämän taholta olisi odotettavissa jonkinlaista myötätuntoa ja ymmärtämystä.
"Merkillistä", mutisi hän, "vasta hetkistä aikaisemmin olin tullut häntä tapaamaan haluten sydämeni pohjasta päästä häneen käsiksi! Minä olisin tarttunut häntä kurkkuun ja kuristanut hänet kuoliaaksi niinkuin tuo koira ottaisi rotan hengiltä! Mutta nähdessäni hänen makaavan jaloissani, kuolleena, vainajana, minusta tuntui — minusta tuntui, kuin en voisikaan kajota kädelläni hänen ruumiiseensa! Hän oli — kuollut! Ja sitten tein jotakin, minkä nojalla tulin havaitsemaan, että hän oli vielä lämmin."
"Niin — niin!" huohotti professori. "Mitä sitten?"
"Näin sormuksen hänen sormessaan", vastasi Roper vakavasti. "Sellaisen sormuksen, joita mustalaisnaiset kaupittelevat maanteillä näillä tienoin: aivan arvoton esine, ymmärrättehän, mutta huomio kiinnittyy siihen. Ja päähäni pälkähti — en tiedä miksi — että minun Myrani oli antanut sen hänelle. Ja minä vedin sen hänen sormestaan, poistuin vieden sen mukanani ja jätin hänet sinne, tuijottelemaan taivasta kohti!"
Professori huokasi pitkään. Mutta Blick puhui.
"Mihin olette pannut sen sormuksen, Roper?" kysyi hän.
"Se on täällä!" vastasi metsänvartija työntäen kaksi sormeaan liiviensä taskuun. "Ajattelin, että tyttöparkani antoi sen hänelle! Hän piti kovasti tällaisista kiiltävistä koruista. Monta kertaa peijasivat häntä mustalaisnaiset, jotka myivät hänelle tuollaista vanhaa rojua hyvästä hinnasta. Mutta minä ajattelin, että se oli hänen, enkä minä tahtonut, että Guy Markenmore veisi sen mukanaan hautaansa!"