"Hyvä, lähtekäämme", sanoi Blick. "Minä tulen tapaamaan teitä vielä,
Roper — epäilemättä te olette ohjannut meidät jonkinlaisille jäljille."
Mutta professori vitkasteli.
"Kuulkaas, hyvä ystävä", sanoi hän kääntyen metsänvartijan puoleen. "Tiedättehän Mitre-hotellin Selcasterissa? Hyvä — minä asun siellä. Tulkaa tapaamaan minua sinne, tänä iltana; tässä on nimikorttini — kysykää minua. Jos tahdotte muuttaa maasta, niin minä hankin teille kyllä rahaa. Tänä iltana, muistakaa, milloin hyvänsä kahdeksan jälkeen."
Hän kosketti Blickiä käsivarteen ja riensi Blickin kanssa metsästä niin nopeasti, ettei Roper ehtinyt edes kiittää häntä. He kävelivät kiiruusti hyvän matkaa ennenkuin saapuivat jälleen mäenrinteelle.
"Siinä mies, jonka sielu on turtunut, hyvä ystävä!" sanoi hän. "Miesparka! Miesparka! Tunnen syvällistä ja vilpitöntä sääliä häntä kohtaan. Seitsemän vuotta yksin, hautoen rakkaustarinaansa — hirveätä!"
"Pelkäänpä, että olette kovin herkkätunteinen, sir!" huomautti Blick. "Minäkin säälin tuota miestä; Myran menettäminen koski nähtävästi kipeästi hänen sydämeensä. Mutta sanonpa teille, mitä arvelen, professori — arvelen, että Roperin pitäisi olla minulle hyvin kiitollinen siitä, etten vaatinut häntä lähtemään mukaani Selcasterin poliisiasemalle! Jollen pitäisi arvossa sielutiedettä, niin olisin varmasti tahtonut hänen saapuvan sinne. Mutta minä punnitsin häntä mielessäni ja pidin häntä tarkasti silmällä, ja luulen käsittäneeni hänen omituiset sieluntilansa ja uskon, että hän kertoi meille totuuden. Toivon vain, että hän olisi tullut puhumaan minulle asiasta jo viikko sitten!"
"Tiedättekö, minä luulen melkein, että hänen asemassaan olisin tehnyt aivan samoin kuin hän on tehnyt", virkkoi professori avoimesti. "Minut valtasi kokonaan myötätunto tuota onnetonta miestä kohtaan. Mutta hyvä ystäväni — se salaperäinen henkilö? Miten aiotte päästä hänen jäljilleen?"
"Merkillistä tässä on", huomautti Blick, "seuraava seikka — ja se näyttää ainakin ensi silmäyksellä vaikealta. Jos oletamme Roperin kertomuksen olevan totta — kuten minä uskon — niin tuo outo mies, lontoolainen puheesta päättäen, sanoo Roper, millä hän luultavasti tarkoittaa sivistynyttä miestä, on ollut harjanteilla Guy Markenmoren seurassa myöhään maanantai-iltana. Kuka hän on? Saapuiko hän tänne Markenmoren kanssa Lontoosta? Kohtasivatko he toisensa junassa? Sattuivatko he yhteen Mitbournen ja Markenmoren välisellä tiellä? Me emme tiedä. Mutta on tärkeämpiä kysymyksiä kuin yksikään näistä — ensiksikin, mihin se mies oli menossa? Mihin hän meni erottuaan Markenmoresta — toiseksi. Ja kolmanneksi, tämä on tärkein kysymys — jos hän on se mies, joka ampui Guy Markenmoren seuraavana aamuna, niin missä hän oli tuon väliajan? Missä hän vietti maanantai-illan? Hän ei ole saattanut olla kaukanakaan näiltä seuduilta, jos hän odotteli uhriaan kello neljään seuraavaan aamuun asti."
"Käsittämätöntä!" myönsi professori. "Minä luulen kuitenkin, että mies, joka odotteli hyvää saalista, saattoi hyvinkin käyskennellä täällä metsissä muutamien tuntien ajan — yöt ovat nykyisin lämpimiä ja täällä, näissä laaksoissa, on yllinkyllin suojapaikkoja. Minua hämmästyttää eniten se, että jos se mies murhasi Guy Markenmoren, kuten hän varmastikin teki, niin miksei hän murhannut häntä maanantai-iltana ja paennut pimeän turvissa?"
Blick naurahti.