"Mitä?" sanoi poliisikomisario. "Mutta miksi kenties? Hän on sen lähin perijä, eikö totta?"
"Kyllä", vastasi Fransemmery. "Guy Markenmore kuului jättäneen kotinsa seitsemän vuotta sitten, eikä hän ole käväissyt siellä kertaakaan sen jälkeen — sen verran tiedän. On kuitenkin mahdollista, että Guy Markenmore on näiden vuosien aikana mennyt naimisiin — se on varsin todennäköistä. Ja siinä tapauksessa, jos hänellä sattuisi olemaan poika, arvonimi — ja tilukset, sillä sivumennen sanoen olen kuullut, että Markenmoren kartano on ehdoton perintötila — joutuisivat hänen pojalleen. Siitä on tietysti otettava selvä."
"Tässä on paljonkin selvitettävää", mutisi poliisikomisario. "En olisi saattanut uneksiakaan, että Guy Markenmore murhattaisiin! Mutta minkätähden? Nähtävästi hän on palannut vanhaan kotiinsa — kutsuttu kai katsomaan isäänsä — ja sitten hänet löydettiin täältä kuoliaaksi ammuttuna, aivan ensiksi tänä aamuna! Tämä antaa aimo lailla puuhailua. Onneksi oli tuo Blick-miekkonen luonani Selcasterissa, kun sain kuulla uutisen, ja minä hoputin hänet heti liikkeelle hotellistaan ja toin tänne muassani."
"Kuka on Blick?" kysyi Fransemmery.
"Rikosasiain etsivä", vastasi komisario. "Nokkelimpia miehiä, mitä New Scotland Yardin osastolla nykyisin on — jo etsiväkomisario, ja todennäköisesti hän kohoaa vieläkin korkeammalle. Hän on oleskellut parisen päivää Selcasterissa tutkimassa erästä ryöstöjuttua, joka on tuottanut meille aika paljon vaivaa — nytpä minä jätänkin hänen käsiinsä tämän asian. Siitä päättäen, mitä olen jo nähnyt omin silmin — ja mitä olen kuullut hänestä aikaisemmin — hänellä on kaikki vainukoiran ominaisuudet ollakseen ihminen."
"Luulenpa, että hän tulee tarvitsemaan niitä", huomautti Fransemmery. "On varsin todennäköistä, että tämänaamuisen tihutyön taakse kätkeytyy aivan poikkeuksellinen salaisuus, eikä tapahtumapaikalla ole nähtävästi minkäänlaisia jälkiä. Mutta pian saanemme kuulla asiasta enemmän."
He kävelivät nyt ylös ajotietä, lähestyen kartanoa sen julkipuolelta; tullessaan noin sadan metrin päähän pengermältä he näkivät pitkän miehen ilmaantuvan pensaikkojen keskeltä, astuvan pääovelle ja menevän sisään.
"En ihmettelisi, vaikka tuo mies olisi John Harborough Greycloisterista, isosta kartanosta kylän toisella laidalla", sanoi Fransemmery. "Kuulin emännöitsijältäni eilisiltana, että hän on vihdoinkin tullut kotiin. Kuten Guy Markenmore, on hänkin ollut poissa pitkän aikaa — yhtä kauan kaiketi. Seitsemän vuotta — metsästämässä, ampumassa petoeläimiä, kaikilla maailmankolkilla. Minä en ole koskaan tavannut häntä, ettekä kai tekään."
"Olen kuullut hänestä", vastasi poliisikomisario. "Hän on osakkaana suuressa pankkiyhtiössä — Harborough, Chettle ja Fairweather, eikö niin?"
"Kyllä, mutta hän on passiivisena osakkaana", sanoi Fransemmery. "Hän ei ole koskaan ottanut aktiivisesti osaa yhtiön liiketoimintaan. Hyvin rikas mies, mikäli olen kuullut. No niin, täällä me nyt olemme — mutta toivon, että olisimme tulleet millä muulla asialla hyvänsä kuin tällä."