Markenmoren kartanon pääovi oli auki, ja sisällä eteishallissa kaksi uutta tulokasta havaitsi pikku ryhmän — pitkän miehen, jonka he olivat juuri nähneet, sekä virkamieheltä näyttävän, vanhemmanpuoleisen miehen ja Braxfieldin.
"Täällä on Chilford, sir Anthonyn asianajaja, jo täällä", kuiskasi poliisikomisario astuessaan sisälle yhdessä Fransemmeryn kanssa kursailematta. "Meidän olisi parasta ilmoittaa asiamme hänelle ennenkuin annamme pojan ja tytön tietää siitä mitään. Onneksi en näe heitä kumpaakaan täällä."
Eteishallissa olevat kolme miestä katselivat tarkasti poliisikomisarion puolisotilaallista virkapukua, selvästi hämmästyneinä; vanhin miehistä astui kiireesti lähemmäksi. Poliisikomisario loi häneen varoittavan katseen ja alkoi puhua ensiksi.
"Ovatko nuoret jossakin lähettyvillä, Chilford?" kysyi hän. "Eivät? Pyytäkää Braxfieldia ohjaamaan meidät johonkin huoneeseen pariksi minuutiksi — missä saamme olla yksin." Hän kumartui ja kuiskasi asianajajan korvaan. "Muuan ikävä uutinen."
Chilford tuijotti ikäänkuin hän ei olisi käsittänyt toisen sanoja; hän kuiskasi vuorostaan Braxfieldille; vanha isännöitsijä aukaisi erään oven ja ohjasi seuran hämärään huoneeseen, erääseen niistä Markenmoren kartanon monissa huoneista, joita harvoin käytettiin. Hän aikoi juuri sulkea oven heidän jälkeensä, kun poliisikomisario kutsui hänet takaisin.
"Älkää menkö, Braxfield", sanoi hän. "Tulkaa sisään, sulkekaa ovi. Olenko oikeassa olettaessani, että teidän vanha herranne on kuollut?" jatkoi hän viitaten isännöitsijää yhtymään seuraan. "Herra Fransemmery ja minä kuulimme kuolinkellojen soittoa, minkä takia ajattelimme —"
"Sir Anthony kuoli nukkuessaan varhain tänä aamuna", vastasi Braxfield murheellisena. "En voi sanoa tarkalleen mihin aikaan."
"No niin, minä haluaisin tehdä teille pari kysymystä, Braxfield", jatkoi poliisikomisario. "Oliko herra Guy Markenmore täällä?"
"Täällä, sir? Isänsä kuollessako? Ei — ei, hän ei ollut."
"Onko hän ollut täällä? Oliko hän täällä eilen?"