Myöskin minä jäin tuijottamaan epäillen.
"Parslave!" huudahdin. "Marrasdalesta kadonnut mies? Se on mahdotonta."
"Sanoinhan, että Parslave meni äsken tuohon myymälään — tupakkamyymälään! Parslave! Luuletko, etten tunne Parslavea! Tunnen hänet yhtä hyvin kuin oman äitini! Parslave on tuossa myymälässä! Tule takaisin!"
Vetäydyimme hieman taaksepäin sijoittuen erään toisen myymälän ikkunan ääreen; ihmisiä riensi niin sankkana virtana kahden puolen, että voimme varsin hyvin uskoa voivamme pitää silmällä herättämättä huomiota.
"Oletko varma siitä?" kysyin.
"Ehdottomasti! Parslave on tuolla sisällä! Mutta kuulehan! Näkikö hän sinua Lehtokurpassa?"
"Ei minun tietääkseni. Mutta hän on saattanut nähdä. Minä en luonnollisesti muista häntä. Minkä näköinen hän on?"
"Pitkähkö, laiha, jäntevä mies, muistuttaa mustalaista — hän on tummaverinen. Yllään hänellä on sininen sarssipuku, uusi. Olin siksi terävänäköinen, että panin sen merkille. Vaani sinä häntä! Minä seison täällä myymälän ovella."
"Tunteeko hän sinut?"
"Tietysti! Jos hän kääntyy tännepäin, niin pujahdan kauppaan ja ostan jotakin, mitä tahansa. Jos hän lähtee toisaalle, niin seuraa häntä. Hyvä Jumala! Mitä tekemistä hänellä on täällä — Lontoossa?"