Liike, jonka edustalla seisoimme, oli kangaskauppa, ja sen ovi oli upotettu syvälle seinään. Sheila vetäytyi sen suojaan ja oli silmäilevinään näyteikkunaan levitettyjä tavaroita. Puolittain piilossa pidin minä silmällä tupakkamyymälän ovea. Ja pian ilmestyi siitä Sheilan kuvauksen mukainen, pitkä, jäntevä, valmiina ostettuun, siniseen sarssipukuun puettu mies, silminnähtävästi maalainen, posket ja niska ruskettuneet. Hän piti tupakkakääröä toisessa kädessään ja avasi sitä jo toisella. Siihen puuhaan kiintyneenä hän ei vilkaissutkaan sivuilleen, vaan kääntyi astelemaan pitkin katukäytävää poispäin meistä.
"Katso häntä uudelleen!" kuiskasin. "Hän tuli juuri ulos ja lähti toisaalle päin."
Sheila astui esille oviaukosta ja vilkaisi kadulle. "Se on Parslave!" hän vakuutti. "Mutta tiesinhän sen. Entä nyt?"
"Meidän on seurattava häntä", vastasin. "Menköön hän minne hyvänsä, minä pysyn hänen jäljessään. Kuulehan! Minä kävelen vähän matkan päässä hänestä; pysyttele sinä vähän matkan päässä minusta! Mutta pidä minut aina näkyvissäsi! Ja nyt siis — valppaasti!"
Siten aloimme vainuta tuota miestä, joka oli kadonnut Birnsidestä samana yönä, jona Mazaroff murhattiin, ja josta poliisit olivat jo julkaisseet etsintäkuulutuksen. Häntä kaivattiin kipeästi Marrasdalessa, mutta hän oli täällä Lontoossa rauhallisena ostamassa tupakkaa vilkasliikkeisen kadun varrella!
Parslave asteli verkkaisesti edelläni, ja juuri yhtä hitaasti vetelehti Sheila perässäni. Tarkastelin vainuttavaani, seuratessani häntä noin kymmenen metrin päässä. Hän oli vankkalihaksinen, jäntevä mies; ruumiinrakenne sopusuhtainen; käynti joustava; väljä puku ei piilottanut hänen vartalonsa kokonaisuudessaan voimakasta ryhtiä. Mutta helppo oli nähdä, että hän oli kaupunkiin saapunut maalainen; hän empi mennessään katujen poikki ja törmäsi silloin tällöin ohitse kiiruhtaviin kävelijöihin. Mutta hän oli varsin kylmäverinen ja hätääntymätön; astellessaan hän siirsi ostamansa käärön sisällön vanhaan, nahkaiseen tupakkapussiin, täytti ja viritti piippunsa, suojaten tulitikkua lievää tuulta vastaan maalaisten tapaan molemmilla kämmenillään. Saatuaan piipun suitsuamaan hän työnsi kädet housuntaskuihin ja lähti piippu hampaissa tallustelemaan edelleen, vilkumatta kummallekaan puolelleen — toinen maalaisilla yleinen tapa. Häntä oli todellakin mukava seurata eikä minulta vaadittu kovinkaan terävää huomiokykyä nähdäkseni, ettei hän lainkaan aavistanut olevansa tarkkailtu.
Tällä välin olimme menneet Harrow-tien sen pään poikki, joka yhtyy Edgware-tiehen, ja nyt kävi tungos katukäytävällä entistäänkin sankemmaksi. Parslave jatkoi matkaansa suoraan, pysytellen lähellä myymälöiden seiniä kertaakaan katsahtamatta taakseen. Piipun savu tuprahteli yhtä mittaa hänen olkansa ylitse. Mutta vihdoin hän kääntyi — jyrkästi oikealle, Praed-kadulle. Käveltyään sitä myöten viitisenkymmentä metriä ja epäröityään hetkisen vilkkaan liikkeen tähden hän meni kadun poikki; asteltuaan vielä vähän matkaa toista käytävää myöten hän poikkesi eräälle Praed- ja Oxford-katuja sekä Cambridge-pengertä yhdistävälle välikadulle. Täällä oli hiljaisempaa; käytävällä liikkui vain muutamia repaleisesti puettuja naisia ja ryömiviä lapsia. Minua epäilytti seurata häntä sinne, sillä hänen olisi tarvinnut vain kääntyä katsomaan taakseen huomatakseen minut heti. Mutta hän ei kääntynyt, ja seurattuani verkkaisesti häntä melkoisen välimatkan päässä näin hänen astuvan erään talon sivuovelle; talo oli isompi ja komeampi kuin sen rinnalla olevat. Sitten hän katosi. Oivaltaen, että minun oli toimittava nopeasti, jos mielin saada mitään selville, joudutin askeleitani, kävelin reippaasti sen talon ohi, johon hän oli mennyt, ja sivuoveen kiinnitetystä likaisesta, kiillottamattomasta pronssilevystä luin suureksi hämmästyksekseni:
TRI ECCLESHARE vastaanottoaika klo 9.30-11 ap. ja 7-8.30 ip.
Sen luettuani pyörähdin kantapäilläni ympäri ja riensin takaisin kadun päähän, jossa Sheila jo minua odotti. Hän epäilemättä huomasi kiihtyneet kasvonilmeeni ja ehätti luokseni.
"Saitko selville?" hän tiedusti.