Kosketin hänen käsivarttaan toisella kädelläni ja osoitin toisella kadun kaukaisemmassa päässä olevaa taloa.
"Näetkö tuon talon? Tuon, joka pistää silmään muiden joukosta?"
"Kyllä."
"Se on Ecclesharen! Ecclesharen, ymmärrätkö? Tohtori Ecclesharen. Vastaanottotunnit kello 9.30-11 aamulla ja 7-8.30 illalla. Ecclesharen — hyvä Jumala! Ja — Parslave on siellä!"
Hän seisoi hetkisen, tuijottaen minuun suu auki, ja hänen kulmakarvojensa väliin muodostui pieni, omituinen ryppy.
"Ecclesharenko? Siis — Ja Parslave meni sinne?"
"Parslave meni sinne. Hän on siellä!"
Sitten vaikenimme molemmat. Seisoimme katsellen toisiamme kysyvästi.
Tuntui kuluvan pitkä aika, ennenkuin kumpikaan virkkoi mitään. Mutta
Sheila puhkesi puhumaan ensiksi.
"Ecclesharen talo — ja Parslave siellä? Sitten on joku konnanjuoni tekeillä. Mervyn, mitä on tehtävä? Oivallan kyllä, miten asianlaita on: Eccleshare on lähettänyt Parslaven tänne piiloon!"
Mutta olin ajatellut hetkisen kestäneen äänettömyyden aikana — ajatellut nopeasti.