"Siellä, missä oli sovittu", vastasi Parslave empimättä. "Lähellä Reiver's Deniä. Hänen piti olla siellä ja antaa minulle määräykset ja matkarahat. Ja siellä hän olikin."
Äkkiä Eccleshare astahti takan luota ja tuli luoksemme.
"Juuri niin!" hän sanoi. "Siellä olin. Ja asiain näin ollen lienee minun paras kertoa teille kaikki, mitä tapahtui. Mahdollisesti minun olisi pitänyt kertoa kaikki se jo aikaisemmin. Mutta minulla oli syyni — pysyä vaiti."
KOLMASKOLMATTA LUKU
Kuka oli nainen?
Luullakseni jokainen pöydän ympärillä istuvista miehistä tunsi, että vihdoinkin saataisiin jonkun verran valaistusta Mazaroffin murhaan, joka tähän asti oli pysynyt läpitunkemattoman pimeyden verhossa. Ainakin minä itse oivalsin sen, ja mieltäni alkoivat vaivata omituisen vastenmieliset pahat aavistukset, jotka olivat yhteydessä edellisen illan tapahtumien kanssa. Eccleshare tiesi jotakin, samoin otaksuttavasti Parslave. Mutta mitä?
"Kuten mainitsin, oli minulla syitä pysyä vaiti", jatkoi Eccleshare, istuutuen puhumaan meille. "Minulla oli! Ja ne olivat minusta kyllin voimakkaat. Kenties olen ollut väärässä, kenties tällaisissa jutuissa — murha! — ei kukaan saisi pysyä vaiti minkäänlaisissa oloissa. Mutta miehinä te kuitenkin käsitätte, että minulla oli syitä, painavia syitä.
"Koska se nyt näyttää ehdottoman välttämättömältä, kerron teille tarkalleen, mitä Parslavelle ja minulle tapahtui sinä iltana, jona Mazaroff sai surmansa. Alan alusta. Ennen kuin lähdin pohjoiseen Marrasdaleen linnustamaan Courthopen luona, joka on saman kerhon jäsen kuin minäkin ja kuten Armintradekin, olin päättänyt luopua harjoittamasta täällä lääkärintointa — olin oikeastaan sen jo tehnyt — lähteä Euroopasta Etelä-Amerikkaan viettämään tyyten toisenlaista elämää — etsimään kultaa, linnustamaan, metsästämään ja niin edelleen. Tahdoin ottaa mukaani miehen, josta olisi minulle hyötyä — mieluummin maaseutulaisen; ulkoilmaelämään tottunut metsästysvartija oli mieleiseni. Marrasdalessa osuin tapaamaan Parslaven — kuten itse voitte nähdä, on hän juuri kaipaamani kaltainen jäntevä, vankkalihaksinen mies. Hän on, kuten hän itse äsken mainitsi, yksinäinen, eikä mikään sido häntä Englantiin. Hän on hyvin perehtynyt metsänkävijä ja niin poispäin; lyhyesti sanoen, hän on juuri sellainen mies, jota etsin.
"Esitin hänelle asian, ja pian olimme sopineet ehdoista. Hän voi suorittaa puolestani erinäisiä asioita Lontoossa, minkä vuoksi järjestettiin niin, että hänen piti tulla tänne ennen minua ja majoittua asuntooni siksi, kunnes palaisin. Sovimme vielä, että palattuaan Cloughthwaiten markkinoilta, joilla hänen oli käytävä liikeasioissa, hänen oli saman päivän iltana tultava tapaamaan minua, jolloin minä antaisin hänelle rahaa ja lopulliset määräykseni. Sen jälkeen hänen oli lähdettävä Newcastleen ja Lontooseen."
"Miksi Newcastlen kautta?" kysyi Maythorne. "Se on tosin pieni seikka, mutta miksi ei Black Gillin aseman ja Carlislen kautta enemmän käytettyä läntistä rataa myöten?"