"No niin", vastasi Eccleshare. "Parslavella on osuus eräässä pienessä talossa Newcastlessa. Koska hän aikoi poistua Englannista, tahtoi hän tavata Newcastlessa olevan asianajajansa, joka hoitaa mainittua taloa, ja antaa hänelle eräitä ohjeita. Päätimme senvuoksi, että hänen erottuaan minusta oli mentävä nummen poikki pienelle, Marrasdalen itäpuolitse kulkevalle haararadalle, noustava viimeiseen Newcastleen menevään junaan, vietettävä yö siellä, käytävä aamulla asianajajansa puheilla ja sitten jatkettava matkaansa King's Crossille. Ja niin, kuten hän itse teille kertoo, hän tekikin."
"Entä seniltainen kohtauksenne?" tiedusti Maythorne.
"Tulen siihen nyt", jatkoi Eccleshare. "Olin käskenyt Parslaven tulla tapaamaan minua High Cap Lodgen ja Lehtokurpan väliselle polulle kello kahdeksan. Lähdin kävelemään häntä vastaan heti, kun Courthopen luona oli syöty päivällinen. Silloin lienee kello ollut noin kymmenen minuuttia yli seitsemän. Kohtasimme toisemme vähän matkan päässä Reiver's Denistä Lehtokurppaan päin. Mikäli muistan, oli kello silloin hiukkasen yli kahdeksan. Seisoimme muutamia minuutteja keskustellen. Sitten —"
"Hetkinen, suvaitkaa!" keskeytti Maythorne. Hän otti esille muistikirjan, laski sen avattuna eteensä pöydälle ja kiinnitti Ecclesharen huomiota yhdelle sivulle lyijykynällä karkeasti hahmoiteltuun piirrokseen. "Tämän luonnoksen tein samana päivänä, jolloin saavuin Lehtokurppaan. Siinä on nummen poikki vievät polut. High Cap Lodgesta päin tulee kaksi polkua Lehtokurppaa kohti. Toinen kulkee aivan Reiver's Denin editse, kallioseinämän juuritse — nimittäkäämme sitä ylemmäksi. Toinen on viisitoista tai kaksikymmentä metriä alempana kanervikossa; olkoon sen nimi alempi polku. Kummalla te ja Parslave olitte?"
Eccleshare kumartui hetkiseksi tarkastamaan luonnosta pyöräytettyään sen ympäri saadakseen paremman kuvan sen ilmansuunnista. Sitten hän laski sormensa erääseen kohtaan.
"Olimme suunnilleen tuolla. Alemmalla polulla. Mutta karttanne ei taida olla aivan selvä. Molemmat polut — toinen, alempi, on pelkkä lammaspolku — melkein yhtyvät Reiver's Denin länsipuolella, High Cap Lodgen puolella, lähellä Cowien mökkiä. Niiden välillä on siellä vain metri tai pari. Sitten alempi suuntautuu kanervikon halki High Cap Lodgen yläpuolelle; toinen sivuuttaa High Cap Lodgen alapuolitse noin viidenkymmenen metrin päässä ja yhtyy Cloughthwaiteen menevään nummitiehen."
"Niin", virkkoi Maythorne. "Joka tapauksessa te ja Parslave olitte alemmalla?"
"Olimme alemmalla lähes sadan metrin päässä Reiver's Denistä. Ja, kuten mainitsin, seisoimme siinä muutamia minuutteja. Silloin oli jo pimeä, mutta ilta oli tähtikirkas. Olimme juuri lähtemäisillämme liikkeelle High Cap Lodgen suuntaan, kun kuulimme laukauksen. Se tuntui, mikäli saatoimme eroittaa, kuuluvan Reiver's Denistä tai juuri sen takaa — luullakseni Reiver's Denistä, sillä kalliot kajahtelivat selvästi. Senjälkeen emme kuulleet mitään, emme huutoa, emme parkaisua emmekä muuta sentapaista. Kumpikaan meistä ei välittänyt siitä sen enempää — luultavasti ajattelimme kumpikin, että ampuja oli joku metsästysvartija, joka liikkui omilla asioillaan. Kiinnitimme siihen niin vähän huomiota, että keskustelimme sopimuksestamme vielä pari minuuttia laukauksen jälkeen. Koska Parslaven sitten oli aika kiiruhtaa junalle, siirryimme toiselle polulle, joka vei suoraan nummitielle. Kun parhaiksi olimme päässeet sille, kuulimme askelia Reiver's Denistä päin. Lähellämme oli korkeita, tiheitä pensaita, ja — en oikein tiedä, miksi sen teimme — painauduimme vaistomaisesti niiden varjoon, jossa oli aivan pimeä. Ja minuuttia myöhemmin meni ohitsemme hyvin vinhasti kävelevä nainen."
"Nainen!"
Tämä terävä huudahdus pääsi Mannersilta. Hän, kuten me kaikki muutkin, oli kuunnellut Ecclesharen kertomusta tarkkaavasti. Nyt hän näytti kiihtyneeltä; ilmeisesti hän oli äkkiä saanut mielijohteen.