"Onko hän isänne?" tiedusti hän, katsoen minua osaaottavasti.
"Ei — ystäväni, jonka kanssa olen matkalla", selitin. "Olen kauhean huolissani hänen tähtensä. Viime yönä oli tavattoman pimeätä, ja pelkään, että hänelle on sattunut joku vahinko — että hän on pudonnut jyrkänteeltä tai uponnut suohon. Mutta olemme tarkastaneet nummea aika laajalti."
"Keitä on ollut etsimässä?"
"Minä olen ollut mukana koko ajan", vastasin, "ja automme ohjaaja ja
Musgrave. Ja olemmekin olleet melkein joka suunnalla."
"Musgrave ei tunne nummea", huomautti tyttö, "tai jos tunteekin, niin ainakin vain pintapuolisesti. Lienevätköhän meikäläiset — metsästysvartijat nimittäin — kuulleet mitään? Jos tahdotte tulla mukaani taloon —" Hän osoitti nummen toiselle puolelle, missä Marrasdale Towerin päädyt ja savupiiput pilkoittivat esiin rakennuksia ympäröivien puiden ylitse. "Siellä ehkä saamme kuulla jotakin", hän jatkoi. "Isäpuoleni, herra Elphinstone, lienee nyt kiertokäynnillään, ja kenties hän on kuullut jotakin miehiltä. Sinne on vain muutamien minuuttien kävelymatka."
Hän opasti minua kanervikossa kiermurtelevaa polkua pitkin nummen sellaisen osan lävitse, jossa en ollut aikaisemmin käynyt. Puhelimme keskenämme — kerroin hänelle jonkun verran siihen saakka kokemistamme seikkailuista; mainitsin hänelle myöskin Mazaroffin ja oman nimeni. Kumppanini salaisesta tarinasta ja siitä, että hän ennestään tunsi tämän paikkakunnan, varoin visusti hiiskumasta mitään.
"Ja onko täällä todellakin vaarallisia kohtia?" tiedustin, kun olimme jossakin määrin päässeet selville tilanteesta. "Te tietysti tunnette seudun."
"On useita vaarallisia paikkoja", hän vakuutti. "Muutamissa kohdin nummipolku kulkee äkkijyrkänteen reunalla, ja toisissa taas saattaa pimeässä varsin helposti astua pohjattomaan suosilmään. Vain sellaisten henkilöiden, jotka todella tuntevat nummet hyvin, sopisi uskaltautua niille päivän laskettua. Jos tuntee polut, niin tietystikin —"
Ennen pitkää saavuimme Marrasdale Towerille — se oli vanhanaikainen, epäsäännöllinen rakennus, joka näytti muinaiselta rajalinnoitukselta. Pihalla tapasimme herra Elphinstonen keskustelemassa puuvillasamettiseen pukuun puetun miehen kanssa. Elphinstone oli pitkä, laiha, harmaahapsinen, lukeneelta näyttävä mies; hän katsahti minuun kummastuneena harvinaisen isojen silmälasien ylitse. Hänen tytärpuolensa vei minut hänen luokseen kursailematta; olin jo saanut nähdä, ettei hän tuhlannut aikaa muodollisuuksiin.
"Tässä on herra Holt — herra Mervyn Holt", esitteli Sheila. "Hän ja muuan hänen ystävänsä, herra Mazaroff, vanhahko herrasmies, ovat saapuneet autolla Lontoosta ja pysähtyneet muutamiksi päiviksi Lehtokurppaan. Eilen illalla herra Mazaroff lähti yksin nummelle eikä ole vielä palannut. Herra Holt on etsinyt häntä ja on huolissaan hänen tähtensä."