Herra Elphinstone näytti minusta sellaiselta mieheltä, joka ottaa asiat keveästi; hän nyökkäsi ja vilkaisi samettipukuiseen mieheen.
"Mies kadoksissa nummella, niinkö?" hän virkkoi. "Parker, menkää tiedustamaan talli- ja puutarhamiehiltä. Jotkut heistä kulkevat nummen poikki mikä mistäkin kohdasta, eikö niin? Niin — kyselkäähän! Hm! Poissa koko yönkö? Hyväinen aika! Hm — ettekö suvaitse tulla sisälle, herra — hm —"
"Nimeni on Holt, sir", sanoin, ehättäen auttamaan hänen hajamielistä muistiaan.
"Holt, vai niin?" hän kertasi. Hänen mielenkiintonsa näytti äkkiä heräävän. "Hm! Olin Mertonissa samannimisen miehen kanssa — tosiaan olimme yhdessä Rugbyssäkin, ennenkuin pääsimme Oxfordiin. Hän ja minä olimme aimo soutajia. Hän on nyt muistaakseni kappalaisena jossakin maaseutuseurakunnassa Buckinghamshiressä — on pitkä aika siitä, kun kohtasimme toisemme."
"Luullakseni puhutte isästäni, herra Elphinstone", sanoin. "Hän opiskeli Rugbyssä ja Mertonissa ja on nyt kappalaisena Chellinghamissa Aylesburyn läheisyydessä. Nyt muistankin, että hänen työhuoneessaan on joitakuita vanhoja ryhmävalokuvia Mertonin soutujoukkueista — muistelen nähneeni teidänkin nimenne yhden tahi kahden sellaisen alla."
Hän käännähti, ojensi minulle kätensä ja pudisti kättäni ilmeisesti hyvin riemastuneena.
"Hyväinen aika!" hän huudahti. "Ajatelkaahan vain! Tämä on erittäin hauska sattuma! Olen paljon ajatellut Holtia — hän oli mainio, komea mies. Kun nyt tarkastan teitä lähemmin, niin huomaan, että olette ilmetty kuva siitä, millainen hän oli siihen aikaan. Käykää sisään — käykää sisään! Tämäpä erinomaista!"
Hän työnsi minut edellään huoneeseen, jossa rouva Elphinstone ilmeisesti odotti puolisoaan ja tytärtään aamiaiselle. Aluksi rouva ei huomannut minua — hän oli teen valmistuspuuhissa — mutta ilmeisesti hän tunsi herra Elphinstonen askeleet.
"Ettekö sinä ja Sheila tule aamiaiselle lainkaan?" hän kysyi. "Tee—" Sitten hän kääntyi ja näki minut; huomasin, että hän tunsi minut samaksi nuoreksi mieheksi, jonka hän oli sivuuttanut kaksi päivää takaperin. Hänen hienomuotoiset kulmakarvansa kohosivat kummastuksesta, kun hän näki minun saapuvan aamiaispöytäänsä. Herra Elphinstone sysäsi minua eteenpäin.
"Marion!" hän huudahti. "Totisesti mitä ihmeellisin ja onnellisin tapaus! Tämä nuori herrasmies on vanhan ystäväni Tom Holtin poika — ja ilmetty kuva. Eikö ole tavatonta, että hänen piti saapua luokseni tällä tavoin ikäänkuin pilvistä pudonneena? Hän tuli — niin, mitenkäs hän tulikaan? Ahaa, nyt muistan. Sheila toi hänet, toi kuin toikin."