"Niin", vahvisti Sheila, "mutta olet jo unohtanut, minkätähden sen tein. Äiti", hän jatkoi kerkeästi, "herra Holt asuu Lehtokurpassa, sen vanhan herran kanssa, jonka seurassa näimme hänet tuonnottain — he ovat automatkalla. Vanha herra on kadonnut; herra Holt on ollut koko yön etsimässä häntä nummelta."
Rouva Elphinstone pudisti kättäni kohteliaasti, joskin hieman kylmästi, lausui minut tervetulleeksi ja osoitti minulle tuolin teetarjottimen läheisyyteen.
"Sitten olen aivan varma, että herra Holtille maistaa aamiainen", hän puheli käytännölliseen tapaan. "Tarjoile sinä hänelle, Sheila, isäsi antaa kaiken jäähtyä. Herra Elphinstone", hän jatkoi, kääntyen minuun päin, "on niin tavattoman, sanokaamme, hajamielinen, että — kas tuossa näette! Hän on jo tiessään — mennyt tietystikin etsimään joitakuita muistoesineitä niiltä ajoilta, jolloin hän tunsi isänne — se on juuri hänen tapaistaan! Teetä vaiko kahvia?"
"Olette kovin ystävällinen", kiitin katsellessani, kuinka herra
Elphinstone koukerteli toisiin huoneisiin ilmeisesti etsimään jotakin,
"mutta minun pitäisi todellakin olla etsimässä kadonnutta ystävääni.
Hänen poissaolonsa alkaa käydä arveluttavaksi, ja —"
Sheila keskeytti puheeni kertoakseen äidilleen koko tapahtuman. Hänen lopetettuaan saapui samettipukuinen mies avonaisen ikkunan luokse.
"No, Parker?" huusi Sheila. "Onko kukaan nähnyt mitään?"
Parkerilla ei ollut uutisia kerrottavanaan. Hän oli kysellyt kaikilta tallissa ja puutarhassa työskenteleviltä henkilöiltä, mutta kukaan ei ollut kuullut eikä nähnyt jälkeäkään kadonneesta herrasmiehestä. Tällä hetkellä palasi herra Elphinstone syli täynnä kirjoja ja vanhoja valokuvia. Hän tahtoi ottaa minut kokonaan omaan haltuunsa, mutta hänen vaimonsa työnsi hänet kärsimättömästi syrjään.
"Luuletko todellakin, Malcolm", hän huudahti, "että herra Holt voi katsella sinun ja isänsä kuvia ollessaan noin huolissaan vanhan ystävänsä tähden? Mies-raukka saattaa virua jossakin nummen syrjäisessä osassa jalka katkenneena! Etkö osaisi esittää jotakin järkevää ehdotusta?"
Saatuaan näin kiihkeän kehoituksen laski herra Elphinstone syrjään muistoesine-kokoelmansa, otti silmälasit nenältään, istuutui pöytään, nosti lautaselleen kalaa, maistoi muutamia kertoja miettivänä teelasistaan ja kumartui sitten pöydän ylitse tytärpuoleensa päin.
"Mitähän, jos tiedusteltaisiin High Cap Lodgesta?" hän ehdotti. "Vernerin palvelusväki on saattanut kuulla jotakin tai ehkä tietää jotakin. Luultavasti on hänellä öisin vartijoita ulkosalla — meillä ei ole nykyisin."