"Hyvä!" vastasi Sheila. "Saatan herra Holtin sinne heti. High Cap
Lodge", hän jatkoi kääntyen minun puoleeni, "on serkkuni Verner
Courthopen metsästysmaja. Ystävänne on saattanut samota hänen mailleen,
nähkääs — kaakkoinen ja itäinen osa nummea — jylhää seutua — on
Vernerin aluetta. Menkäämme tapaamaan häntä."
Haukkasimme kumpikin hätäisesti aamiaista ja lähdimme. Rouva Elphinstone antoi pari käytännöllistä vihjausta, ja herra Elphinstone vaati minua hyvin vakavasti heti löydettyäni Mazaroffin, jonka katoaminen ei tuntunut suuresti häntä huolettavan, palaamaan Marrasdale Toweriin katsellakseni hänen kirjojaan ja papereitaan. Tiemme vei kukkuloita kohti ja oli kolea ja yksinäinen.
"Serkkuni luona on pieni metsästysseurue", ilmoitti Sheila, kun lähestyimme päämääräämme, pitkää, matalaa rakennusta, joka sijaitsi rotkotien varrella keskellä männikköä. "Siellä on hän itse, hänen liikkeenjohtajansa (Courthopeilla on näet pankkiliike Lontoon Cityssä), Armintrade-niminen mies, jota kammoan, ja eräs toinen mies, muuan lontoolainen tohtori Eccleshare, jota inhoan! He ovat metsästämässä kaiket päivät ja istuvat öisin luullakseni korttipöydän ääressä tai pelaavat biljardia. Nyt he otaksuttavasti ovat aamiaisella."
Hän oli ilmeisesti hyvin perehtynyt High Cap Lodgeen ja sikäläiseen järjestykseen, sillä kursailematta ja vitkastelematta hän meni edellä sisään pääovesta ja pitkin käytävää, sysäten sitten auki oven huoneeseen, josta oli komea näköala nummelle. Hyvin varustetun aamiaispöydän ääressä istui kolme miestä, jotka meidän astuessamme kääntyivät kummastuneina, tarkastaen minua kiinteästi.
Minäkin puolestani silmäilin heitä tarkoin, kutakin erikseen ja koko ryhmää, kun he työnsivät tuolinsa taaksepäin ja nousivat pystyyn. Sillä olin äkkiä saanut mielijohteen, joka lähenteli epäluuloa. Muistin, että Mazaroff huomauttaessaan minulle haluavansa viettää ensimmäisen päivän Lehtokurpassa yksin oli samalla maininnut menevänsä liikeasioissa tapaamaan jotakin läheisyydessä asuvaa henkilöä. Ja sillä hetkellä välähti päähäni, että koska kaikki nämä kolme miestä olivat Lontoosta, saattoi hänen tarkoittamansa henkilö olla yksi heistä; ainakin kaksi näistä miehistä käsitteli pankki- ja raha-asioita; niitä oli myöskin, kuten jo silloin varsin hyvin tiesin, Mazaroffilla.
Mutta tarkasteluni, joka välttämättä jäi pintapuoliseksi, ei auttanut minua vähääkään. Yksi heistä, ilmeisesti isäntä, oli nuorehko mies, jonka piirteissä oli raskas- ja äreämielinen vivahdus; hän oli ulkonaisesti komea, mutta hänen poskensa olivat liian lihavat, ja hänen silmiensä ilme oli liian kiivas; havaitsin heti, ettei hän ollut lainkaan mielissään nähdessään minut, vieraan, Sheila Merchisonin seurassa. Toinen oli taitavan ja ovelan näköinen, keski-ikäinen mies; hänellä oli huolellisesti hoidettu parta, ja hän teki hieman ylimielisen kopean vaikutuksen — pian sain tietää, että hän oli pankinjohtaja Armintrade. Kolmas oli kookas, turpea mies, inhimillinen liharöykkiö, sileäksi ajeltu, kasvot, etenkin nenä ja huulet, jykevätekoiset; hänen kiiluvat silmänsä kiintyivät heti seuralaiseeni sillä tavoin, että minua suututti, vaikka olinkin vieras heille kaikille.
Sheila ei kiinnittänyt vieraisiin ensinkään huomiota; hän vain nyökkäsi heille lyhyesti ja meni suoraan Courthopen luokse.
"Verner", hän sanoi, "tämä vieras on herra Holt, jonka isä on herra Elphinstonen vanha ystävä. Herra Holt on saapunut pariksi päiväksi Lehtokurppaan, jonne hän tuli erään ystävänsä, herra Mazaroffin, seurassa viimeksimainitun autolla. Eilen illalla herra Mazaroff, joka on vanhanpuoleinen mies, lähti kävelemään nummelle eikä ole tullut takaisin. Oletko sinä tai onko sinun väkesi kuullut hänestä mitään?"
Oikeuden nimessä on minun myönnettävä, että Verner Courthope osoitti kohteliasta innostusta asiaan. Ei hän eivätkä hänen vieraansa voineet ilmoittaa minulle mitään, mutta Courthope saattoi minut ja Sheilan metsästysmajan takana olevalle vajalle, jossa kaksi metsästysvartijaa ja joitakuita muita miehiä oli odottamassa, ja tiedusteli näiltä. Se jäi kuitenkin tuloksettomaksi, mutta hän lupasi, että senpäiväisen metsästyksen aikana hän ja hänen seurueensa pitäisivät silmänsä auki liikkuessaan nummella. Vain kerran hän puhutteli suoranaisesti minua.
"Aiotteko viipyä täällä vain pari päivää?" hän tiedusti voimatta salata uteliaisuuttaan. "Ettekö siis jää kauemmaksi?"