"Sittenpä sanon, miten asianlaita on!" hän huudahti. "Eikä siitä voikaan erehtyä. Kysymyksessä on ryöstömurha! Nähkääs! Tämä herrasmies mukanaan niin paljon arvoesineitä lähtee kävelemään yksinäiselle nummelle, kaikkien niiden maankiertäjien näkyvissä, jotka olivat täällä eilen ja joiden kotipaikan Jumala yksin tuntee — niin, tietystikin joku heistä seurasi häntä ja surmasi hänet anastaakseen hänen tavaransa! Murhattu hänet on, sir — siitä olen varma — ryöstömurha — juttu on päivänselvä!"
"Jos asia on siten, niin miksi ei hänen ruumistaan ole löydetty?" huomautin. "Nummi on etsitty läpikotaisin — ainakin lähin ympäristö."
"Niinkö?" äänsi hän, katsahtaen minuun merkitsevästi. "Te ette tunne näitä seutuja, sir. Ne ovat jylhemmät kuin luulettekaan. Täällä on paikkoja, johon ruumis voidaan huomaamatta sysätä ja joista sitä ei ikinä löydetä — eikö olekin, herra Bownas?"
Myöskin herra Bownas loi minuun hyvin merkitsevän silmäyksen.
"Kalliorotkoja", hän sanoi synkästi. "Suosilmiä. Paljon sellaisia paikkoja. Luulisinpa, että ken tahtoo, voi salata rikoksensa jäljet Marrasdalen nummelle ikiajoiksi."
"Mitä aiotte tehdä?" kysyin kersantilta.
"Niin", vastasi hän miettivästi, "asiasta on lähetettävä tieto päämajaan. On pantava toimeen asianmukainen etsintä ja tiedusteluja. Kuten jo mainitsin, uskon tietysti, että joku noista maankiertolaisista tappoi hänet ja tyhjensi hänen taskunsa. Meidän on tiedoitettava tapahtumasta mahdollisimman laajalle — herra Bownas kyllä toimittaa selostuksia sanomalehtiin."
Bownas heilutti muistikirjaansa.
"Selostus on huomenaamulla kaikissa huomatuissa Englannin lehdissä sekä Lontoossa että maaseudulla", hän vakuutti. "Ja siinä onkin komeat otsikot. Sattuuko teillä olemaan kadonnen herrasmiehen valokuvaa?"
"Ei", vastasin. "Enkä tiedä aivan varmasti, haluaako hän päästä niin laajalti julkisuuteen. Jos hän ilmestyy jälleen."